Kaikilla ihmisillä on jotain lahjakkuutta. 

Joillakin on sen lisäksi sisällään voima.

Sellainen voima, että ne jaksaa harjoitella, uskoo itseensä, kestää vaikeuksia ja epäonnistumisia. Kehittyvät jatkuvasti,  janoavat lisää oppimista ja tavoitteita.

Kuin sisällä palaisi tuli. 

Joillakin on sisällään vimma ja pakko. Ehtymätön kehittymisen jano, melkein hulluus.

Hulluus.

Niistä tulee Banksyjä, harpisteja, johtajia, säveltäjiä, keksijöitä, tutkijoita.

Eikö ole kammottavaa, että sama potentiaali on jollakin joka kaivaa kotona nenää ja roikkuu facebookissa. Ja pelkää että pomo on vihainen jostain tai että naapurit ei tykkää kun melodicasta lähtee niin kova ääni, joten soittaa huuliharppua täkin alla pimeässä. Mutta ei ole janoa, ei paloa, ei roihua. 

Minun mielestä on kauhea se hajonta, että on niin lahjakkaita ja monitaitavia ihmisiä ja sitten on se harmaa massa. Ne jotka rynnii labyrintissä 38,25 tuntia viikossa ja katsoo illalla telkkarista jotain paskaa. Tilaavat seiskaa ja tyytyvät siihen.

On tietysti paljon siltä väliltä. Olisiko kuitenkin eniten, siltä väliltä?

 

Mun pääni meinaa ihan poksahtaa taas kaikista ajatuksista jotka siellä tönii toisiaan.

Semmoiset hämmästyneet ja ällistyneet ajatukset jotka eivät saa tyydytystä toisiltaan.

Miten jotkut on niin hemmetin lahjakkaita?  Miksi toisilla on se tuli? 

Mistä ne saa sen voiman?