Mulle on alkanut valjeta miksi mun pitää maalata. Vain ja ainostaan siksi, että  voin rentoutua ja voin kehittyä. Koska olen vasta-alkaja, painopiste on kehtittymisessä. Tottakai onnistumisen tunnetta tarvitaan, muuten homma on mieletöntä. Jos joku sattuu pitämään töistäni, se on pelkkää bonusta. Olen aivan hyper, kun instassa yksi ammattitaiteilija (!) on peukuttanut jotain työtäni. Huudan ja tuuletan yksinäni innostuksesta. Nyt ei mennä siihen hyväksytyksi tulemisen tarpeeseen. Nyt ollaan vaan vilpittömän onnellisia.

Jos joku rentoutuu maalamalla mustia neliöitä punaiselle pohjalle, on maalamisen tarkoitus täyttynyt.

Tällä haavaa onnistumissuhde on harmillisen alhainen. Akvarellien kohdalla ehkä 20 % luokkaa. Jonain päivinä kaikki työt onnistuu. Joskus sitä tahkoaa kuukauden niin, ettei saa niin mitään säilyttämisen arvoista aikaiseksi. Yritän hillitä sitä roskiskättä, sillä joskus on liian ankara itselleen. PMS höyryjen jälkeen nostaa roskiksesta täysin ryppyisen kuvan ja katsoo sitä, että täähän on oikeastaan aika kiva. Mutta rypyssä mikä rypyssä. En ala höyryraudalla niitä silittämään.

Maalasin ison akryylityön valtavalla vauhdilla ja vimmalla. Laitoin peliin muistonija unohdin kaikki säännöt. Tyyliä voisi varmaan luonnehtia naivistiseksi. Aloitin tekemään siltaa, mutta homman edetessä työstä tulikin vuoristonäkymä mereltä käsin. Rakastan sitä tunnetta kun uppoudun muistohin niin, että melkein haistoin suolaisen meriveden. Pidän työstä koko ajan enemmän, vaikka aluksi ajattelin, että  ehkä maalaan siihen päälle joskus jotain. Sitten kun olen parempi. Ei!  Se työ on tehty niillä avuilla joita minulla nyt on. Se kertoo tästä ajasta ja tuoreesta muistosta. Haluaisin kehystää työn, mutta en tiedä mistä saisin edullista kehystyspuuta. Kehystämössä laskua tulisi 150 euroa. Siinäpä olisi Hong Kongin paska-akryyliväreillä huitastu amatöörityö itseään arvokkaammassa seurassa. Vaikka mielummin minä tuon työn pidän kuin ne kalliit kehykset.

Laittaisin kuvan taulusta tänne jos osaisin. Tänään tein akvarellin johon yritin maalata veiputouksen. Se on vähän tökerö. Mutta melkein liikutuin kun maalasin sitä. Muistelin poikani kanssa tekemääni matkaa Kroatiaan. Meillä oli uskomattoman hieno päivä Plitvican kansallispuistossa. Otin vähän mallia matkamuistokalenterista, mutta aika äkkiä muistot ottaa vallan ja alan tehdä työtä tunteella. Prosessi oli hieno, vaikka lopputulos ei ollutkaan.