Auton taakse jää valtava hiekkapölypilvi. Asfalttitie on vaihtunut soratieksi ja reidet tärisevät volkkarin hiostavaa muovipenkkiä vasten. Pompimme autossa kuin postipaketit, ilman turvavöitä. Eihän meille voi sattua mitään pahaa, sillä iltaisin isä lukee kanssamme iltarukouksen. Autossa  on kuuma. Kukaan ei ole varmaan unelmoinutkaan ilmastoitavasta autosta. Äiti ajaa autoa hiukset hulmuten. Avoimesta ikkunasta tulvii sisään kesä.

Uimapaikalle on matkaa 15 kilometriä, eikä siellä käydä päivittäin. Joskus äiti yhtäkkiä kysyy, onko rannalle lähtijöitä? Silloin kiljumme riemusta ja rynnistämme etsimään uudelle muoville tuoksuvia uimarenkaita. Äiti saa päättää kaikesta tärkeästä. Mitä syödään, ostetaanko jäätelöä ja mennäänkö rannalle. Olisipa mahtavaa olla aikuinen.

Tie muuttuu yhä kapeammaksi ja monttuisemmaksi. Tiessä on nimismiehen kiharaa. Muistan mökit ja maatilat matkan varrelta. Muistan vihaisen koiran joka syöksyy tielle irvihampain. Se ei ymmärrä tierasitteen päälle. Moniväriset, sympaattiset lehmät mäystävät heinää laitumella ja katsovat peltomaisemassa kiitävää kuplavolkkaria.

Vihdoinkin ollaan perillä. Maasto on mäntyinen ja hiekkamaassa lojuu käpyjä ja kuolleita neulasia. Vipinää maahan tuovat vilkasliikkeiset muurahaiset. Tuoksuu kuuma kangasmetsä. Taiteilen varvastossut jalkoihin, otan pyyhkeen kainaloon ja uimarenkaan toiseen. Rannalla on muitakin lapsia, joita katson varautuneesti. Menemme pukuhuoneeseen, joka on hämärä ja haisee hieman epämielyttävälle. Kun silmät totuu hämärään, luen seinältä isojen poikien linkkareilla tekemiä tekstejä. Murrosikä tuntuu etäisemmältä kuin avaruus. Minusta ei ikinä tule tuollaista.

Jotkut jo hyppivät laiturilta suoraan veteen, mutta minä totuttelen veden viileyteen hitaasti. Polviin asti on helppoa. Reidet menee joten kuten hivuttamalla, mutta vyötärö on vaikein. Äiti rohkaisee rannalta menemään veteen reippaasti, yks, kaks, kolme nyt! Uimapukuni on punainen ja siinä on pieniä valkoisia pilkkuja. Minulla on pullea lapsen maha. Lantio on vielä pötkömäinen ja reisissä pelkkää lihasta. Uimarenkaassa on suuria oransseja ja sinisiä kukkia. Osaisin varmaan uida ilman rengastakin, mutta se tuo turvaa ja on kaunis. Ja tuoksuu ihanalle.  Pikkusisko pyllistelee nakuna matalikossa ja kerää pohjasta kiviä ja simpukoita. Äiti istuu kivellä, pitkät sääret paljaana, varpaitaan uittaen.

Isoveli keksii leikkejä ja kilpailuja ja ui isojen puolella. Sinne pääsee laiturin alta uiden. Laiturin alla on kylmää, hämärää ja epämääräistä.  Siellä on pitkäjalkaisia ötököitä ja varmasti jotain matoja ja iilimatojakin. Menen isojen puolelle mielummin nousemalla vedestä ylös ja kävelen laituria pitkin portaille, joita laskeudun takaisin veteen. Järvimaisema avautuu isojen puolelle kirkkaana ja kaukaisena. Edessä on saari, jonne kummisetä jaksaa uida. Mikä saavutus, mikä rohkeus.

Uimme huulemme sinisiksi ja leukamme täriseviksi. Lopulta on suostuttava äidin vaatimuksiin ja lähdettävä kotiin.

Pikkusiskon hiukset ovat menneet vedestä kiharalle. Omani ovat painavana pötkönä selän päällä.

Kotimatka on lyhyempi kuin menomatka. 

Perillä on vietävä pyyhkeet ja uikkarit narulle ja katettava pöytä. Äiti pyytää meitä hakemaan kasvimaalta retiisiä ja perunaa. Meitä ei vaadittu lapsina raatamaan, mutta opimme osallistumaan. Nostimme perunaa, valmistimme äidin kanssa ruokaa ja leivoimme. Isä opetti hakkaamaan halkoja, käyttämään puukkoa ja tekemään tulen. Pihasaunan lämmitys vaati letkuvahtia tai hanan avaajaa piharakennuksessa. Pyyhimme pölyjä, piiskasimme mattoja ja osasimme pedata vuoteemme. Haavat piti puhdistaa ja laastaria käsitellä puhtain käsin. Pärjäsimme itsemme painoisen rottweilerin kanssa ja otimme soittopyyntöjä paperille kun isää tavoiteltiin puhelimella. 

Ihailin isää ja äitiä. He olivat niin taitavia ja turvallisia. He osasivat ihan mitä vain.

Suurin karhunpalvelus, jonka vanhempi voi lapselleen tehdä, on passata hänet pilalle. Taidoton lapsi on avuton aikuinen. Jalustalle nostettu kersa voi olla sietämätön paska, kun pitäisi olla aikuinen ja työkaveri toiselle.

Raukkamaisinta ja halpamaisinta on olla pelottava ja epäreilu vanhempi. Kenenkään ei pitäisi kokea omien vanhempien taholta väkivaltaa, uhkaa tai alistamista. Kenenkään ei pidä joutua lapsena naurun alaiseksi.

Lapsuus on se mistä ponnistetaan suureen maailmaan. Lapsuus on arvokas sinällään, eikä vain aikuisuuteen valmistavana.

Lapsuuden kesät on se pääoma, jonka korkoa ovat nostagia ja rakkaus. Kun laittaa 46 vuotiaana silmät kiinni riippumatossa, auringon paistaessa, on helppoa uinahtaa kärpäsen surinaan ja muistoon volkkarin takapenkistä.

Minulla oli ihana lapsuus ja olen sen vanhemmilleni sanonut. Olen kiittänyt heitä siitä. Minulla on valtavasti muistoja, tuoksuja ja makuja. Oli turvallisia aikuisia, oli monta syliä johon kiivetä ja monta ääntä jotka lukivat kirjoja ja iltasatuja.

Sydäntäni särkee ne lapset, joille ei lueta, joita ei oteta syliin. Joita pelottaa, joita nimitellään, joille vastataan kännykkään; turpa kiinni saatanan apina.

Maailma on niin raaka paikka ja arki niin kova laji, että edes paras mahdollinen lapsuus ei riitä suojelemaan itseinholta, riittämättömyyden tunteelta tai mielen sairauksilta. Se suojelee jonkin aikaa, mutta immuuniksi se ei tee. Lapsuuden kesistä voi saada henkisen uimarenkaan, josta puristaa kiinni kun meno on kylmää ja kyyti liian kovaa.

Aika parantaa haavat ja aika kultaa muistot, ainakin niin sanotaan. Mutta parantaako kuitenkaan? Ehkä lause on tarkoitettu vain nopeaksi lohdutukseksi. Haavoihin ja arpiin tottuu. Niistä ei pääse eroon, mutta niiden kanssa voi elää. 

Onneksi olen saanut nähdä, miten onnettoman ja pelottavan lapsuuden kokenut voi kasvaa herkäksi, rakastavaksi toiset huomioon ottavaksi aikuiseksi. Joku uskaltaa rikkoa kaavan ja tehdä juuri toisin kuin äiti ja isä. Valitettavasti me ihmiset usein toimimme niin, että toistamme huonojakin malleja. Kun isä löi, niin itsekin lyö. Koska äiti huusi, huutaa itsekin.

Ei kenenkään elämä täydellistä ole. Eikä kukaan ole täydellinen vanhempi.Tulee tehtyä virheitä ja eri aikoina on neuvolan oppaissa eri tekstit. Omia vanhempiaan ymmärtää kunnolla vasta sitten, kun itsellä on lapsia.

Ja muuten. Uin sinne saareen minäkin. Eräänä tyky-päivänä, työkaverin kanssa, esimiehen soutaessa turvana siinä lähellä. Mikä saavutus, mikä rohkeus.