Pitikö tämäkin vielä kokea? Tai mitäpä minä tässä koen muuta kuin pelkoa ja hämmennystä. Mutta sota Euroopassa? Olen ollut vatsa löysällä ja tärissyt pelosta. Olen herännyt yöllä pahaan oloon. Olen alkanut varustautua. Tiedän ettei minun kannata ajatella ukrainalaisten hätää. Myötäelin yhden Balkanin sodan kun lapseni olivat pieniä. Ei ne minun kyyneleeni ketään auttaneet. Unicefin kuukausilahjoittaja olen tosin siitä asti ollut.
Olin vähällä oksentaa, kun presidenttimme sanoi kieli keskellä suuta, että Suomen turvallisuustilanne on hyvä, mutta varautua pitää. Varautua mihin? Venäjän hyökkäykseen? Vatsastani löytyi hermoja, jotka muuttuivat kuumiksi.
Saksalainen ystäväni puhui puhelimessa kanssani puolitoista tuntia. Itkimme molemmat. Hän kerää minulle Saksan tiedotusvälineistä uutisia, joilla voi lepyyttää meitä suomalaisia.Tilanne on joka päivä erilainen. Nyt on tehtävä paljon ja äkkiä!
Lapseni reagoivat tilanteeseen kukin tavallaan. Uskon, että sukupuoli tuo tähän eroavaisuuksia. Kaikki joiden kanssa olen itkenyt, ovat olleet naisia. Kykenevätkö miehet analyyttisempaan ja rauhallisempaan reagointiin testosteroninsa avulla? Poikani totesi tyynesti, että jos Putin onnistuu Ukrainassa tavoitteissaan on meidän syytä opetella puhumaan Venäjää. Odotin, että hän olisi sanonut jotain rauhoittavampaa. Painohan tässä on sanalla JOS. Ja selitys jatkuu sanalla etupiiri. Mikä ihmeen etupiiri? En minä asu missään etupiirialueella, minä asun kotonani. Haluan kasvattaa huonolla menestyksellä rupisia uusia perunoita. Haluan mennä lapsenlapseni kanssa joelle uimaan. Haluan yöpyä naapurikunnassa teltassa luonnonsuojelualueella. Se on vaarallisinta, mitä haluan tehdä! Saada ehkä savua silmiini ja veistää pikkuisen sormeen kun avaan Lopen S-marketista ostetun vegenakkipaketin. En minä halua asua missään kirotulla etupiirillä.
Kriisit ja yllätykset elämässä tuovat välillä ristiriitaisia tai surrealistisia kokemuksia. Kun olin Prismassa kasaamassa kotivaraa, jota bemaripissikset panikoinniksi nimittävät, tuntui oudolta. Samalla hihnalla kulkivat sytkäri, sveitsiläinen linkkari, varamuona, vesipullot, puhdistuspyyhkeet ja kauan himoitsemani iittalan isot kartiolasit. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Mitä minä vetkutan jotain juomalasien ostoa? Odotan tuplabonusta ja asiakasomistajapäiviä kerta toisensa jälkeen ja aina ne lasit on loppu! Kotiin tultua juttelin tyttären kanssa. Hän mietti käyttääkö piharemonttiin varatut rahat piahremonttiin vai pitääkö ne säästää jotain pakomatkaa varten. Ei meillä ennen näin ole rahasta puhuttu. Yhtäkkiä pörssisijoitukset, eläkevakuutukset ja nahistelut työpaikalla muuttavat mittasuhteitaan. Käteistäkin pitäisi olla kriisitilanteiden varalle. Mutta minkä verran. Jos salakuljettaja ottaa 6000 euroa henkilöltä niin meidän pennipurkista loppuu tila.
Olen ollut ihan helvetin naivi ja nyt myönnän sen. Olen tuhahdellut, että mitä me asevelvollisuudella tehdään, maasota on vanhanaikaista. Eipä näytä olevan kun Hesarin avaa. Olen aivan pohjattoman tyytyväinen ja onnellinen että minua viisaammat ihmiset ovat päättävissä elimissä miettimässä maamme puolustusta, energiavarmuutta, terveydenhoitoa, eläkejärjestelmää, huoltovarmuutta, vesi- ja viemärijärjestelmiä, teknologiaverkkoja ja ties mitä, You name it.
Minun osuuteni tässä kriisissä on yrittää pysyä järjissäni ja rauhallisena. Ja hankkia ainakin se kotivara! Koulussakin oli aina joku jolla ei ole kynää tai kumia mukana. Muut oli niille koko ajan jotain velkaa ja lainasi milloin laskinta, milloin kynää, milloin irtokarkkeja. Veikkaanpa, että nämä ovat tekoripset tuuheina ensimmäisenä palokunnan vedenjakopisteellä, jos vedentulo joskus lakkaa. Minun joditabletteja ja vessapapereita on turha tulla lainaamaan! Mitäs nimittelitte panikoijaksi!
Kotimme lähiseuduilla on korkeajännitteen muuntoasema, Helsinkiläisten juomavesilinja, suuri rautatieasema ja ongelmajätelaitos. Että sellainen maalaisidylli. Ja todella moni pystyy olemaan ajattelematta näitä asioita koskaan.
Kommentit