Pakaratreeni, kyykkyjä, lankutusta. Ei kylmiltään voi lähteä kaupungille. Suihkuun. Tunti hiuksiin ja puoli meikkiin. Parhaat merkit, vaikuttajan valitsemat. Kaupallinen yhteistyö. Vasta sitten voi lähteä lähijunaan, upouusissa lenkkareissa, muotoilevissa alushousuissa. Treenihousuissa on pakaroita suurentavat paikat. Ilman kännykkää en voi liikahtaakaan.

Tuijotan ruutua kun kävelen asemalle, kun seison laiturilla, kun nousen junaan. Tuliko naapuri vastaan? Ei voi tietää, en tiedä miltä ne näyttää.

Mä istun ikkunan viereen, on selfien aika. Toisen. Ehkä kahdeksan. Huulet törrölle, silmät vähän kiinni, keikutan päätä oikealle. 

MÄ OON TÄMMÖNEN MÄ OON TÄMMÖNEN MÄ OON TÄMMÖNEN!

En katso ketään silmiin. En puhu sanaakaan. En muista koska olen edes puhunut ääneen. Täällä vaunussa on jotain mummoja, ehkä. En katso kohti. 

Juna pysähtelee. Katson ruutua. Lisään huulirasvaa. Selfie. Insta. Tubettaja. Vaikuttaja. Huulet törrölleen. 

Oispa varaa pistoksiin. Sais lisää seuraajii. Pistoksii. Seuraajii. Pistoksii...

KATO MUA KATO MUA KATO MUA!

Mitä vittuu toi mummo kyylää.

Vatsa sisään, luuri naamalle. En puhu kellekään. En katso ketään silmiin.

Mä oon kiinni mun todellisuudessa.