Tiedättekö sen tunteen kun on ensimmäistä tai toista päivää ilman tupakkaa, makeisia tai on alkanut laihduttamaan? 

Se mihin on tottunut on poissa ja sopeutuu toisenlaiseen toimintatapaan. Olen kolmatta päivää ilman facebookia. Laitoin tilin jäähylle 7 päiväksi. Jouduin tosin kirjautumaan sinne etsiäkseni mullan toimittajaa kotikuntani ryhmästä. Mainontakin on muuttanut someen.

Olisin laittanut tilin jäihin kuukaudeksi, mutta 7 päivää on pisin vaihtoehto. Olen ehkä vähän masennuksissani ja todellakin pms-höyryissäni taas riehunut monella saralla. Olen tyhjentänyt taas kerran kaappeja, vaatehuoneita ja kaverilistoja. Pois joutaa kaikki mitä pyöritin jo viimeksi konmarittaessa. Pois vaatteet joihin en koskaan enää laihdu. Pois kaverit jotka ei koskaan kommentoi eikä keskustele mistään. Pois sellaiset joiden päivitykset ovat poikkeuksetta alkoholinhuuruisia.

"Loma alkoi siis viiniä. Olen matkoilla, siis kaljaa. Olen Provinssissa siis krapula". Juu ei kiinnosta. Tekisi mieli kommentoida, että hae apua. Samoin lähtölaukaus pamahti himoleipojille. Tiedän, miltä kinkkupiirakka näyttää. Tiedän, että korvapuustit tuoksuvat. Näitä omien pakaroiden kuvaajia mun kaveripiiriin ei onneksi ole ennenkään kuulunut, mutta jos joka päivitys koskee omaa naamaa, niin moikka. Tottakai olen itse syyllinen siihen, että uutisvirtaani lävähtää kuristuneita kilpikonnia, kidutettuja norsuja, turkistarhauksen oksettavuus, laittomat hakkuut ja saastuneet joet. En jaksa sitäkään enää. Jospa vaan lähtisi kokonaan pois. Olen taisteluni taistellut. Riihimäen Prisma ei anna enää pikkupusseja kassalla, homot saavat mennä keskenään naimisiin ja kasvisruokaa tarjotaan jo monella työpaikalla. Jotain on saavutettu. Turkistarhaus ei lopu Suomesta koskaan. Ei niin kauan kun ihmiset äänestävät Keskustaa. Jospa vaan löisin ihmisiä, joilla on turkki? Ehkä suora toiminta olisi paikallaan.

Facebookista jäisin kaipaamaan perheen ja sukulaisten juttuja, mutta sitä vartenhan voi laittaa Whatsappiin ryhmän. Jään kaipaamaan älykkäitä ja sarkastisia päivityksiä Tammelan vanhaltapiialta ja eräältä joka ottaa todella hienoja luontokuvia. Myös Lahdesta kajahtaa välillä sellaista kaunokirjallisuutta, että karvat nousee ihastuksesta pystyyn. Ontto kohta jää myös kirjaston, naapurikaupungin, kotikunnan ja -maakunnan sivujen hävitessä.

Mutta kun minä en osaa käyttää sitä facea vain vähän! Se on sama homma noiden makeisten kanssa. Se on liikaa tai ei mitään.

Olen päätäänyt lopettaa sellaisen ihmisissä roikkumisen, että toivon asioiden olevan vastavuoroista.

"Kiva kun sä jaksat järjestää lounaan/ brunssin /teatterireissun /konserttireissun /museokierroksen....mä oon niin huono kutsumaan ketään tai järjestämään mitään". No niin olen minäkin tästä lähtien. Mulla on YKSI kaveri, joka joskus pyytää minuakin jonnekin. Ja onneksi sitten lapset, sisarukset ja äiti, jotka myös pyytävät joskus minua mukaan. Mutta mikä minä olen suunnittelemaan joka hemmetin läksiäiset ja tuliaiset ja viemiset ja tuomiset. Jos joku oikeasti haluaa mennä kanssani kesäteatteriin, niin luuri käteen perkele, eikä mitään selityksiä.