Kun menin aikoinaan uuteen työpaikkaan, melkein samoihin aikoihin sinne valittiin uusi pomo. Hän teki kaikille tutustumishaastattelun kasvokkain, johon sai ennalta täytettävää materiaalia. Siinä kysyttiin mitkä on sinun vahvuuksia tai lahjoja. Olin silloin noin 35 vuotias entinen pätkätyöläinen/ työtön /kotiäiti /äitiyslomalainen / tarvittaessa kutsuttava. En osannut vastata kysymykseen muuta kuin -ei mikään. Kun sitten istuin siinä haastateltavana niin tämä uusi pomo sanoi, ettei tiedä naurattaako vai ärsyttääkö häntä se mun vastaus. Minä olin mielestäni vilpitön. Eikö se, että on jossain hyvä, ole sitä että on siinä parempi kuin ihmiset keskimäärin? Minulla ei ole kummoinen kilpailuvietti. Mulla ei ole ollut useinkaan tietoista tarvetta olla parempi kuin joku toinen. Minun ikäpolvea ei ole kasvatettu eikä koulutettu kehumaan itseään, ei edes tuntemaan omia vahvuuksia. Olin 7.2 keskiarvon oppilas kovalla yrittämisellä. Keskinkertainen. Ei kummoinen.

Olin tuon haastattelun hetkellä liian nuori ja kokematon vastaamaan kysymykseen. Mielessäni on varmaan pyörinyt joitain asioita, mutta ne eivät liity työn hoitamiseen mitenkään. On täysin merkityksetöntä siinä tilanteessa, että olen mielestäni hyvä äiti. Joidenkin mielestä olen hyvä piirtämään. Omasta mielestäni en silloin ollut, koska "hyvät piirtäjät voivat elättää itsensä sillä." 

Työhistoriani oli tosi repaleinen. Valmistuin ammattiin 1989, eli pari vuotta ennen lamaa. Sitten saikin jokaisessa uudessa pätkätyössä todistaa, että on kunnollinen, tunnollinen, ammattitaitoinen, pärjäävä ja pystyvä. Vaikka välillä itketti. Piti osata kokata, tarjoilla, siivota, tehdä tukkutilaus, hoitaa baari ja varaosapuolen kassakone, pärjätä lääppijöiden kanssa, hoitaa lottokone, tuntea sappidieetti, pystyä puolustautumaan jos joku tulee iholle, leipoa gluteenitonta leipää, pestä kylmiöt, muistaa diabeetikoiden ruokavalio ulkoa,  jutella muistisairaiden kanssa, juosta yksi karannut sellainen kiinni, osata Heimlichin-ote. Tuntui että koskaan ei nappaa se vakipaikka vaikka mitä tekisi! Silläkö se itsetunto kohoaa? Kun aina sai tyhjentää pukukaappinsa milloin minkäkin laman, konkurssin, sairaalan sulkemisen, tai sen vuoksi, että työn nappasi joku josta saa työllistämistukia.

Ei minulla ollut silloin oikein kunnollista ammatti-identiteettiä. Ja varsinkin kun vaihdoin alaa! Uutena työntekijänä, uudessa paikassa, uuden pomon lomakkeessa luki -ei mikään.

Nyt jos joku kysyisi minun vahvuuksia osaisin luetella nämä: Olen empaattinen, luova, sovitteleva, visuaalinen, herkkävaistoinen, superkäytännöillinen, hyvä organisoimaan, itsenäinen, oma-aloitteinen, idearikas, uudistava, keskusteleva ja minulla on silmää kauneudelle. Lisäksi minulla on pitkä pinna, jalat maanpinnalla, pärjään monenlaisten ihmisten kanssa (vaikka salaisesti inhoan heitä) ja hahmotan hyvin, millaisia resursseja kukin työtehtävä vaatii. Pyrin näkemään ihmisissä hyvää ja kannustan toisia. Olen hyvä äiti.