Kukaan ei ole voinut välttyä Euroopan unionin tietosuoja-asetukselta. Sehän tulla pyyhälsi työpaikoille ihan puun takaa. Voi sitä paniikin määrää, mitä nyt pitää tehdä. Voi niitä kalvosulkeisia, jotka kaikille pidettiin. Voi niitä kotitehtävien määriä, kun piti miettiä tiimeittäin mitä kaikkia reksistereitä meillä on.Tehtiin selväksi, kenen perskarvat käryää jos olemme tuhmia.

Meniköhän nyt tulppa ja koko amme pesuveden mukana.

Kahden lukon takana sijaitsevan työhuoneen ilmoitustaululta piti poistaa henkilökunnan puhelinnumerolista, koska se on henkilörekisteri. Kaikki numerot löytyvät myös netistä ja numerotiedustelusta.  Kaikki digikuvat, joissa on henkilö, pitää poistaa, paitsi jos henkilö on kuvattu takaa päin. (ei prk...) Henkilökunnan työasujen koot, jotka oli vaatekaapin sisään laitettu helpottamaan asun valintaa, piti poistaa, koska henkilörekisteri.

Ja yllätys yllätys, mitä siivooja löytääkään kierroksellaan. Roskakorissa asiakkaiden nimiä ja puhelinnumeroita post it lapulla. Printattuja tarra-arkkeja osoitteineen. Jonkun pöydällä lojuu sijaisen verokortti kaikkine tietoineen.

Siis osa tottelee hysteerisesti, osa ei ole koskaan kuullutkaan koko jutusta. Oliko meillä joku palaveri? Tieto...mikä? EU? Rekisteri? Ei mulla oo mitään rekisteriä. Ei koske mua, mulla on lukihäiriö. Ja keliakia. Mä oon niin huono ton tietokoneen kanssa.

 Mutta hei, tää on vain elämää! Työelämää.