Kiukkuisen miehen kiukkuinen elämä loppui. Hän oli yrmein kaveri seudullaan. Hän oli vuoroin hapan, vuoroin emäksinen. Hän oli kasvanut happosateessa ja kylvi kitkeryyttä. En tiedä mitä hänen muistokirjoituksessaan luki. Totuus olisi ollut, että hän harrasti lähikaupassa vittuilua, pitkävetoa ja viinan juomista. Ehkä lonkka vihotteli. Ehkä tuli lapsena selkään. Kerran hän puhui minullekin. Huusi pitkän matkan päästä: "Onko sulla muovipussia sen koiran paskalle?"  ON!, vastasin. "Ei varmaan ole", vastasi metsä. Kaivoin taskusta pussin, avasin sen mytystä ja ojensin käteni suoraksi.

Sen yhden kerran näin hänen hymyilevän hämmennystään.

Happamat mullat.