Työpaikkakokouksessa kirkkoherra kehotti meitä miettimään, teemmekö työtä vain rahan vuoksi. Olemmeko vain koulutettuja ammattilaisia joille maksetaan kuukausipalkkaa tiettyjen tehtävien hoitamisesta. Vaihtoehto jäi minulle epäselväksi. Käsitin, että jotenkin hyväksyttävämpi syy olisi olla hengellisesti motivoitunut tai olla kutsumustyössään.

Kokouksessa oli paikalla hengellisen työn tekijöitä, puutarhuri, talouspäällikkö, kansliahenkilökuntaa, vahtimestarit jne. Koko seurakuntatyön kirjo, puistotyöntekijöitä lukuunottamatta.

 

Ymmärrän, että diakonille, papille tai lastenohjaajalle seurakunnan työ voi olla kutsumus.

Jos se on sitä myös palkanlaskijalle ja siivoojavahtimestarille, niin hieno juttu.

Meillä on hyvä työporukka. Se on sanottu meille ääneen. Ihmiset pyrkivät hyvään työn jälkeen, arvokkaisiin kohtaamisiin, ovat sitoutuneita ja ammattitaitoisia. Meillä ei ole työpaikkakiusaamista eikä lintsaamista.

Eikö se riitä?

On arveluttavaa ja vaarallista lähteä pohtimaan toisten työmotiiveja ääneen, kun työn jäljessä ei ole moitittavaa.

Kokouksen jälkeen mietin, moniko meistä jättäisi työnsä, jos joku heittäisi puolen miljoonan euron setelirullia kokouspöydälle vaihtoehtona työhön jäämiselle. Ota tai jätä.

Vaikka pyrin tekemään työni hyvin, ja koen sen joskus jollain tavalla jollekin ihmiselle merkitykselliseksi, en koe pihojen hiekoittamista, mattojen pesua tai tuolien järjestelyä kutsumuksekseni. On ihan totta, että jäisin kotiin lukemaan, maalaamaan, kuuntelemaan musiikkia ja harrastamaan kuntoilua jos voisin. Tekeekö se minusta huonomman työntekijän?

Minua jäi vaivaamaan tuo kirkkoherran lausahdus päiväkausiksi. Anteeksi vain, minusta hänellä on varaa sanoa niin. Hän on akateemisesti koulutettu, karismaattinen, monilahjakas ihminen. Hän on musikaalinen, taiteellinen, taitava puhuja ja kirjoittaja ja hänellä on kova luonne. Hänellä on suuremmat voimavarat kestää stressiä ja muutosta kuin monella muulla ihmisellä. Hänellä olisi mistä valita, jos työstä puhutaan. Lisäksi hänellä on usko. Se liimaa ihmisen lujemmin seurakuntatyöhön, tietenkin. Mutta uskoon ei voi pakottaa.

Minä taasen yritän pärjätä sillä mitä minulla on. Olen matalasti koulutettu, käytännöllinen ja hieman arka. Jos olisin lahjakkaampi, olisin maisema-arkkitehti tai tapahtumajärjestäjä. Jos olisin fiksumpi ja vahvempi, olisin käynyt enemmän kouluja. Olisin mennyt lukioon. Ehkä olisin yrittäjä.

Mutta minä käsitin lahjakkuuksieni määrän ja laadun jo nuorena.

Nelikymppisenä sitä miettii ja jossittelee, olisiko pitänyt elämässä tehdä jotain toisin. Olisiko pitänyt hakeutua taidealalle? Olisko minulla silloin edes työtä?

Onko siinä jotain väärää tai epäkunnioitettavaa, että käyn työssä saadakseni rahaa?

Hyvin harvat ihmiset saavat työstään sellaisen tyydytyksen, että tekisivät sitä, ainakaan 40 tuntia viikossa, ihan vaan huvikseen.

Kun ajattelen ihmisiä maailmalla työssään, mietin mitä he vastaisivat jos kysyisin heiltä, teetkö työtäsi vain rahan takia?

Konduktööri, kiinteistöhuollon työntekijä, lukkoseppä, vaatemyyjä, amican kokki. Onko työsi sinulle elämäntapa?

Palkanlaskija, asfalttimies, pesulan työntekijä, ratikkakuski. Teetkö työtäsi vain rahan vuoksi?

Intialainen puuvillan värjääjä, hikipajan lapsi, teurastaja, avustustyöntekijä, sotilas, ambulanssikuski. Oletko kutsumuksesi äärellä?

Puhelinmyyjä, liittymäkauppias, pakastekalan pakkaaja, kahvinpoimija. Oletko suurella sydämellä työsi ääressä?

Hissinkorjaaja, R-kioskin yrittäjä, lähihoitaja. Onko työpaikkasi yhtä suurta pehettä?

Entäpä työnantaja. Mieti, annatko työntekijällesi vain rahaa vastineeksi hänen työstään.

Vai annatko hänelle mahdollisuuden kokea työnsä merkitykselliseksi?

Onko hänen työnsä arvostettua ja henkisesti palkitsevaa?

Saako hän tuoda ideoitaan esille?

Onko hänen lahjansa otettu käyttöön?

Onko johtaminen työpaikalla laadukasta? Ovatko tavoitteet selvät kaikille? Perehdytetäänkö työntekijät? Tuetaanko työntekijää muutoksessa?

Voiko hän edetä urallaan?

Voiko hän olla ylpeä työpaikastaan?

Vai palkkasitko hänet vain tekemään tiettyjä tehtäviä?