Minä en nyt pohjusta tätä yhtään. Menen suoraan asiaan. En tajua miten minun sisko voi olla tuplamaisteri ja minä olen yksi taukki. 

Jos emme olisi toistemme kroppakaksosia, saman näköisiä ja samalta kuulostavia, vaatisin vanhemmiltani jotain selitystä. Löysin äsken vähän vahingossa systerin gradun netistä. Se pisti miettimään.

Minä menin eilen taas ihan panikkiin ja lukkoon kun kansalaisopiston saksantunnilla otettiin esiin artikkelit. Eturivin hemmetin lukion käyneet hikarit osaavat kaiken kuin itsestään. Minun ystävät kyllä sanoo minulle, että älä vertaa itseäsi muihin. Ja niin minäkin lohduttaisin ystävää. Mutta tuplamaisteri. Ja minä en meinannut päästä yläasteelta pois! Onko aivoni pehmittänyt megalomaaniset antibioottikuurit joita lapsena kiskoin? Sadat migreenikohtaukset? Onko mulla joku älyn virtaa estävä sulkuhana päässä?

No, onnellinen minä olen näinkin, mitä nyt panikoin aina kun pitäisi oppia jotain uutta. Kun olen niin paljon hitaampi kuin muut. Pianotunnut piti aikanaan lopettaa kun en kertakaikkiaan oppinut nuotteja. Ukuleletunnit loppui paitsi hirvittävään ninskajumiin, myös siihen, että muut etenivät niin paljon nopeammimn kuin minä. Laulunopettaja heitti minut kalenteristaan ulos ja keskittyi kehityskelpoisempiin oppilaisiin. Nyt tuntuu että saksantunneilla olen ryhmän riippaana. AINA kun elämässä tulee se oikea oppimisen paikka, aivoni menevät johonkin käsittämättömään sumuun jossa ei tapahnu mi- tään. Sitten tuskastun, purskahdan itkuun ja luovutan. 

Koirassani olisi ainesta vaikka mihin. Sen sisko on pohjoismaiden valio erinäisissä lajeissa. Meidän innolla aloitetut koiraharrastukset tyssäsivät minuun. En kestä epäonnistumista ja vaadin aivan liikaa nuorelta koiraltani. Ainakin opin paljon itsestäni kun hankin koiran.

Ei kai ne älykkäät joka aamu nouse sängystä älykkyyttään uhkuen ja onnellisena. Ne on tottuneet siihen, se on normaali tila. Mutta olisi se kyllä mahtavaa jos saisi kokeilla, millaista olisi jos olisi lukupäätä. Jos muistaisi asiat kerralla.  Jos uuden oppiminen olisi vain viitsimisestä ja ahkeruudesta kiinni. Minun kohdalla kun se on ihan jostain muusta.   *

Voin olla tosi motivoitunut ja kiinnostunut jostain asiasta ja panostaa siihen, mutta asiat ei vaan jää mieleen. Enkä ymmärrä yleensä kysymyksen asettelua enkä tehtävänantoa. En osaa oikeasti tuottaa tekstiä. En ole elämässäni kirjoittanut esseetä. Olisi ihan mahtavaa päästä yliopiston luennolle kuuntelemaan jostain aiheesta josta on kiinnostunut. Sellainen työ, jossa saisi olla osa vaikka jotain tutkimusryhmää olisi uskomattoman hienoa. Mutta, sellainen ei ole minulle tarkoitettu. Voin vain jollain lomamatkalla katsoa metrossa siististi pukeutuneita ihmisiä. joilla on ohuet salkut mukanaan ja vain arvella, mitä tärkeää ja mielenkiintoista he työkseen tekevät.

Veljeni on onneksi normaali. Hän on niinkuin minäkin! Voimme yhdessä vain pudistella päätä kun yksi musta lammas väittelee tätä menoa vielä tohtoriksi. 

 

* jospa kerron keskittymiskyvystäni hieman. MInun on vaikea seurata säätiedotusta aamutelevisiossta. Katson sitä meteorogia, että millainen asu sillä on ja sopiiko värit ihon väriin. Mistä harrastuksista kehon asento kertoo, onkohan se tullut pyörällä töihin, onkohan sitä ottanut päähän tämä aamuteeveen uusi ilme ja sitten onkin varoitukset ja urheiu. Tänään sattui niin, että se kartta ei tullutkaan esiin lähetyksessä. Muistin säätiedotuksesta kaiken! Voisin luetella tähän koko Suomen sääennustuksen. Jos olisi pelkkä kartta eikä sitä meteorologia, muistaisin mitä säätiedoituksessa povattiin. Mutta näiden kahden yhdistelmä: Puhuva ihminen ja se sääkartta....? ERITTÄIN VAIKEAA KESKITTYÄ.

Sama homma on kursseilla. Jos luennoitsijan äänen lisäksi joku puhuu puhelimeen ....EVK.

Ukulelekurssilla joku viritti ukuleleaan samalla kuin opettaja puhuu...EVK.

Joogatunnilla ulkona menee lumenaurauskalustoa...EVK.

Varmaan saitte kiinni ajatuksesta.