Tänään on ollut jotenkin huono päivä. Aamulla ajattelin, että kokoan kirpparilta ostamani julistekehyksen ja printin, maalaan taloa ja teen taidetta. Olin eilen pessyt julisteen lasin huolellisesti, kuivannut sen, hionut ja maalannut kehyksen ja tänään piti kasata koko komeus. Se oli oikein tukholmalaisessa kehystämössä kehystetty, numeroitu taideprintti. Lasi oli tosi tiukkaan mitoitettu. Loput arvaatkin. Tarvittiin kolme laastaria päälekäin. No mitä minä teen julistekehysellä josta on lasi rikki? En mitään. Seuraavaksi tein ruokaa ja puuroa. Puurosta tuli pahaa. Oli varmaan vanhat ryynit. Heitin sen kompostiin. Sitten yritin maalata. Minulla on kesken yksi naivistinen isohko maalaus. Kaikki mihin siveltimellä koskin meni pilalle. Pesin työn kraanan alla. En tiedä saako niin tehdä. Tässä vaiheessa oli jo vähän kurja olo. Söin lounasta miehen kanssa ja menin katsomaan yhden ihanan elokuvan. Itkin kahden tunnin leffasta varmaan tunnin. Leffan jälkeen olin aika liikuttunut ja halusin soittaa leffan sound trackiltä yhtä kappaetta. Yritin korvakuulolla. Ei jotenkin lähtenyt. Se olikin paljon vaikeampi, miltä ensin kuulosti. Soittajalla on takuulla kolme kättä. Jotkut on vaan ärsyttävän taitavia. Kaikki soittamiseni meni ihan puuroksi. Olen päällepäin kuin Bachin Air, mutta korvien välissä rytisee Neljästä vuodenajasta kesä.Sellainen olotila minulla on harmillisen usein. Menen ylikierroksille, vaikka habitukseni on flegmaattinen. Silloin en saa mitään aikaan.

Päässäni on pyörinyt yksi maalaus- tai piirustusaihe. Tein toissapäivänä tussilla luonnoksen, se onnistui osittain. Aihe on pakolaisuus. Haluaisin piirtää mummon ja vaarin nuorina, kolmevuotias mukanaan, kun heidät ajettiin kodistaan pois. En ole hyvä piirtämään ihmisiä, varsinkaan kasvoja. Voisin piirtää heidät takaapäin. Mutta pakolaisletkaan olisi pakko piirtää hevosia ja lehmiä. Niitä osaan piirtä vielä vähemmän. Päätin tänään karsia aihetta mahdollisimman paljon ja piirtää pelkän lapsen tai pelkän vanhuksen ikkunassa. Vanhuksen joka ei suostu lähtemään. Joka tietää ettei kestäisi matkan rasituksia. Eivät nämäkään onnistuneet. Mulle tuli huono mieli. Mulla on välillä, usein, yleensä, voimakas aikaansaamisen pakko. Koko päivä mennyt niin, että olen saanut aikaiseksi yhden makaroonilaatikon. Se ei oikein riitä. Mistä se johtuu? Kai tätä tapahtuu muillekin. Että joutuu purkamaan sukkaa ja pullat lässähtää. Jotkut päivät on vaan sellaisia. Se varmaan kertoo jotain tästä päivästä, että mieheni aloitti lauseen: sähän voisit mennä leikkaamaan (ruohikkoa)...eikun älä meekään. Hänkin oli huomannut, että tuo ei saa tänään mitään aikaiseksi. Lopulta lähdin lenkille. Halusin tehdä kunnon lenkin metsässä, josta hölkätä kevyesti ehkä vartin. Otin koiran mukaan. Koiralla oli kuuma. En hölkännyt ettei koira kuole. Päätin kirjoittaa edes tätä blogia, että olisin saanut jotain aikaan.