Ulkona oli hämärää vaikka päivä oli valkeimmillaan. Kuusitoista kynttilää luovutti oranssia valoaan kappelin alttarissa. Kappeliin astellut suru meni suojauksestani läpi. Istuin kappelin perällä, irtotuolilla kaikkien muiden takana. Kuvittelemani pleksipallo, josta toisten tunteen kimpoavat pois oli unohtunut jonnekin. Menetyksen särkemät äänet lukivat korteista kaihoisat värssyt. Siinä minä istuin ja muistin omat menneet menetykset ja pelkäsin tulevia. Vaikka sanoin itselleni, että tämä suru ei ole sun, se kuitenkin nosti veden silmiin ja sai minut katselemaan muka ulos. Letka siirtyi hitaasti vaappuen sepelin kuorruttaman lumen yli. Käytännön toimet saivat minut irti hetkellisestä herkistymisestä. Taas yhdet luut lisää hiekkaharjun syliin. Taas kauneimmat kukkavihot huurtuvat, jäätyvät, särkyvät.

Jo aamulla tunsin surun taas tulevan päälleni kuin peiton. Tämä pimeys on minulle liikaa, vaikka se on kaunista. Valehtelen päin naamaa tai ainakin puoliksi kohti kun joku kysyy, mitä kuuluu. Siihen kuuluu vastata aina, hyvää. Vaikka lanteita kolottaisi, vaikka ei jaksaisi aamuisin herätä, vaikka huoli kaivertaisi rintakehässä. Miehelleni kerroin tänään, että olen jo heti herättyä surullinen. Itkettää sairastunut lähimmäinen, itkettää hänen puoliso, lähimmäinen hänkin. Itkettää koiran kasvain.

Se on semmoinen aalto, joka menee yli ja vaimenee, hetkeksi unohtuukin. Tuntuu kuin järki ja tunne eivät pääsisi sisälläni sopusointuun. Vuorotellen ne huutavat mielipiteitään ja liehuttavat banderollejaan. Mitä myöhempi, sitä kovempaa.

-Tämä on normaalia elämää!

-Huolettomat vuodet ovat nyt menneet.

-Ennuste voi olla hyväkin.

-Parasta puhua ne tärkeät asiat nyt!

-Et tule kestämään tätä.

-Selviät kyllä toisten tuella ja rakkaudella.

-Ajaudut riitoihin sisarustesi kanssa tyhmä ihminen!

-En ymmärrä kuka ne kirjahyllyt vielä joskus perkaa.

-Mitä sä sitä nyt murehdit, eihän sulla ole mitään hätää.

-Näitä asioita ei sitten puhuta työpaikalla.

-Elämä on luopumista.

Niin. Sitä se isä minulle sanoi, moneen otteeseen kun olin nuori. Vastasin tuhahtaen, mitä sä nyt tommosia. En minä ymmärtänyt mitä hän kävi läpi. Nuori ajattelee meikkejä ja poikia ja brittipoppibändin kappaleita. Anteeksi isä kun en ymmärtänyt.