Kävelen Vaasankatua ylöspäin ruokatunnin aikaan. Vien labradorinnoutajaani virikelenkille ennen kun jätän sen moneksi tunniksi tyttäreni asuntoon. Tänään menemme kylpylään hemmoteltavaksi.

Ihmisiä on runsaasti liikkeellä kuorma-autoilla, busseilla, henkilöautoilla, polkupyörillä ja jalan. Käännymme Seminaarinmäelle. Paljon nuoria ihmisiä jotka opiskelevat Jyväskylän yliopistossa. Monet liikkuvat kiireisesti. Jotkut ovat omissa maailmoissaan ja melkein mutisevat ajatuksiaan. On Jopoja, munamankeleita, retroja kippurasarvisia ja sporttisia pyöriä. Selässä kireä reppu, kädessä kestokassi jossa painettu kuva. Virheettömiä meikkejä, valkoisia hampaita, rentoja ponnareita, partoja, joillakin vielä akneakin. Tässä iässä on vaikea erottaa yläasteikäisiä tyttöjä yliopisto-opiskelijoista ulkonäön perusteella. Kaikki on vain nuoria. Käytös ja eleet paljastavat enemmän. Pujottaudumme vilkkaan kampuksen ytimeen. Aina yliopistokaupungeissa käydessäni ajatukseni kulkevat siihen samaan putkeen jossa sisäinen puheeni kaikuu. Täällä liikkuvat ne jotka ymmärsivät tunnilla mitä koepaperissa kysytään. Nämä muistavat relatiinipronominit, alkuaineet ja milloin solmittiin Tarton rauha. Ainakin koepäivään asti. Näiden ihmisten lapsuudenkodissa vietettiin toiveikkaat lakkiaset. Pöydällä oli valkoinen liina, tai marimekon unikkoa. Vaasissa ruusuja, toinen toistaan pidempiä. Usean vanhempi on akateeminen. Opettaja, gynekologi, pappi tai tutkija joka katsoo mikroskoopilla sammalta tai planktonia päivästä toiseen. Kotona pitkät kirjahyllyrivistöt ja postiluukusta kolahtavat päivän lehdet. Mässäilen ennakkoluuloillani.

Alan laskea pyöräilijöiden ja kypärien välistä suhdelukua. Hei miksei teillä ole kypärää päässä? Tehän niitä älykkäitä olette! Vai ryhdyttekö kypärän käyttäjiksi vasta sitten kun vaaditte sitä omilta oppilailtanne?

Näillä Seminaarinmäen rinteillä suhahdetaan lujaa taustahälykuulokkeet päässä koiranulkoiluttajan ohi.Joillakin on tärkeä rypistys kasvoillaan. Ehkä mietitään gradua tai ihmissuhteisiin liittyviä paineita. Ylämäissä talutetaan tai pusketaan  treenatuilla reisillä treenihousuissa. Osa nuorista näyttää siltä, kuin he tulisivat juuri ryhdikkäinä joogatunnilta. Minun nuoruudessani, jos käytti verkkareita edes liikuntatunnilla, saattoi saada koviksilta turpaan.

Ruokalasta purkautuu rauhallisia, kylläisiä ihmisiä. Täällä kasvisvaihtoehto ei aiheuta joukkopaniikkia sisäministeriä myöden. Joku polttaa savuketta joku toinen jotain muodikasta höyrypiippua. Lasken yhä kypäriä ja pyöräilijöitä. Tilanne näyttää huolestuttavalta. Mietin jälleen käsiteitä älykkyys, järkevyys, viisaus, tyhmyys, ajattelmattomuus, hölmöys ja maalaisjärki. Vedä pisteestä pisteeseen. Millainen kuvio sinulle tulee? Teetkö viistaita vai järkeviä päätöksiä? Laiminlyötkö älykkyyttäsi tyhmillä valinnoilla? Vai nautitko viisaasti hemmotellen, hidastellen ja laskelmoiden? Vai onko sinulla ajattelemattomuuteen kykenemisen lahja? Kukaan 1960 vuoden jälkeen ei ole voinut välttyä tupakan vastaiselta terveysvalistukselta. Silti aina uudet ja uudet sukupolvet tupakoivat, nykyään nuuskaavat. Vaikka ihmisillä olisi kaikki tieto, he silti tekevät tyhmiä valintoja. Lopetan pyöräilijöiden laskemisen viiteenkymmeneen. Kypäriä oli kahdeksan. Seitsemän päässä, yksi reppuun kiinnitettynä. Arvosana improbatur.

Alan laskeutua pois kampukselta. Alapuolellani on suuri rakennustyömaa. Siellä kuorma-autot hyrskyttävät kaivinkoneiden kanssa vieretysten. Kolmen kaivinkoneen moottorit käyvät samassa sävellajissa. Nautin sellaisesta pienestä arjen harmoniasta. Kaksi sinistä saksilavaa on nostettu korkealle rakennuksen ylimmän kerroksen kohdalle. Siellä työmiehet huutavat asiansa toisilleen kovalla äänellä kypärät päässään. Vai päissään? Korjatkaa punakynällä, en minä osaa kielioppia. Rakennuksen pressut heiluvat tuulessa ja läpsyttävät betnonista seinää vasten. Joka puolelta kuuluu moottorien ääniä, koko kaupunki kaikuu fossiilista ainetta polttavaa ja päästöjä ulos puhaltavaa kakofoniaa. Ilmastokokouksen katastrofaaliset uutiset ja muutosvaatimukset eivät ole vielä saavuttaneet käytäntöä. Joskus tätä ääntä ei enää kuulu eikä tämä dieselin haju haise. Se on vain muisto vanhempien sukupolvien mielessä, jotka muistavat bensa-asemien naksuttavat, seteleitä ahnaasti imevät laitteet ja yrittävät kuvailla pakokaasun hajua lastenlapsilleen. Aurinkopaneelilla toimivalta vanhalta tabletilta näytetään kuvia lumesta.

Katu jota kävelen jakaa kaksi maailmaa erileen toisistaan. Tuolla ylhäällä istutaan Aallon suunnittelemassa aulassa, jalka toisen päälle heitettynä läppäriä tuijottaen. Kannettavien tietokoneiden kylmä valo kajastaa pöytä pöydän jälkeen ja erottaa samassa tilassa olevat turvallisen välimatkan päähän toisistaan. Täällä alhaalla on saatava jotain aikaan joka hetki. Yksi rekka ei meinaa ehtiä työmaalta ulos kun sinne pyrkii jo toinen. Putkimies pitäisi saada ulos kerroksesta ennen sähkömiestä. Työnjohtajan valkoinen kypärä pysyy tiiviisti päässä kun hän marssii työmaan halki. Peruuttavien ajoneuvojen "piip piip piip"-varoitusääni muuttuu merkityksettömäksi taustaääneksi johon kukaan ei enää edes reagoi. Kun seuraavan kerran tulen Jyväskylään, tuon rakennustyömaan kohdalla on taloja. Ikkunoissa sälekaihtimet ja katossa IKEAN valaisimet. Missä ne asukkaat ovat nyt? Missä ovat ne, jotka muuttavat tänne muuttavien tilalle?

Vaahtera on pudottanut melkein kaikki lehtensä suureksi matoksi tien risteyksen laitaan. Sanon koiralle, että nyt mennään varovasti. Vastaan kävelee nainen jonka tuntee kaukaa aasialaistaustaiseksi. Nahkasaappaat ulottuvat korkealle paljaaseen reiteen. Takki on todella pieni ja tiukka. Kulmakarvat on piirretty pimeässä vessassa. En sijoita häntä Seminaarinmäelle, enkä rakennustyömaalle. Ehkä lähellä on hieromalaitos. Tai mistä minä tiedän ja miksi pitäisi tietääkään. Hän voi olla vaikka päiväkodinjohtaja ja bussikuski. Minä skannaan jatkuvasti ympäristöäni. Laitan merkille pienetkin asiat. Mitä joku söi, kitisikö polkupyörä, oliko parvekkeella lakastuneet kukat, miksei tuotakaan voinut laittaa roskikseen?

Kansalaistottelematon mummeli puistelee täkkiä omalla parvekkeella. Ei Suomessa niin saa tehdä! Teksaspullalle ja Juhlamokalle tuoksuvassa yhtiökokouksessa tämmöinen aktiviteetti kielletään. Samalla päätetään kaataa puu, joka näyttää melkein laholta ja on varmasti vaarallinen ja tappaa vielä jonkun.

Seuraavassa kadunkulmassa näkyy kolmen henkilön seurue. He näyttävät leipäjonolaisilta. Toppatakeista on pesty vanu lyttyyn jo kaksi omistajaa sitten. Shampoo ei ole tuuheuttavaa tai sitä ei ole käytetty pariin viikkoon. Ainoat treenatut lihakset ovat suun ympärillä kiskomassa tervaa ja nikotiinia verenkiertoon. Yksi seurueen naisista on noin ikäiseni. Hänellä on ehkä puolet hampaista tallella. Kaksi muuta ovat noin lasteni ikäisiä. Jo aukko etuhammasrivistössä. Nuori nainen imee tupakkaa hartaasti niin, että melkein sulkee toisen silmänsä. Se voi olla maneeri tai sitten savu pyrkii silmään.Kädessä roikkuvan muovikassin silhuetti on yhtä ryhditön kuin nainenkin. Ehkä kassissa on diakonilta saatu lounas tai muutama keskikalja. Naiset suunnittelevat, miten pääsevät kaupunginosaan jota minä en tunne. Peralla on kuulemma auto. Näen mielikuvituksessani viininpunaisen tai tummanvihreän kolhiintuneen Nissan Almeran jota ei ole imuroitu sitten 2002.

Tunnen olevani omalla paikallani omassa elämässäni. Olen lomalla. Minua ei paina opiskelijan rahahuolet, ei gradupaineet, ei rakennuksen aikataulu. Raikas syyssade ei minua haittaa, se tuntuu virkistävältä. Puista kadonnut kesä on paljastanut kauniin ruskan. Minulla on hyvä olo. Saan viettää päivän tyttäreni kanssa. Saamme keskustella ja kokea yhdessä. Pankkitililäni on rahaa. Minulla on takki joka pitää vettä. Tilasimme Fafasista terveellisen lounaan. Autoni on imuroitu. Koiralla kaikki rokotukset. Mikä minut on työntänyt tähän asemaan? Suurelta osin tuuri ja geeniperimä. Menneiden sukupolvien aherrus, älykkyys vai hyväosaisuus? Puolisonvalinta? Peruskoulu, ilmainen hammashuolto, neuvolajärjestelmä, sosiaalidemokratia? Ahkeruus? Sisu? Kuuliaisuus ja kunnollisuus? Tämän kaiken mainitun onnekas sekoitus? Tilastollisesti minun ei pitäisi olla terve, kasvissyöjä eikä onnellinen. Meille ei pitäisi tulla hesaria eikä minun tulkisi käydä klassisen musiikin konserteissa. Koska olen matalasti koulutettu (hyi miten inhoan tuota väheksyvää termiä) ja tilastollisesti, pienipalkkainen. Lihakseni ovat työnteosta arat ja jumissa. Työuraa minulla ei ole, mutta toistaiseksi on sentään työpaikka.

Sanokoon tilastot mitä vaan. Perhana että olen hyväosainen.