Pöydällä on kuusi tyhjää Mariskoolia. Korkeat ruusut jo nuokkuvat jakaen saman vaasin. Kukaan ei laittanut niille virkistettä. Kahdessa varpaassani on rakot.

Mies on illalla nostanut ulkona suojaan istuinpehmusteet ja pöytäliinat. Yö on ollut kostea.

Ilmapallot hakkaavat kevyesti terassin kaidetta ja koira-aitauksen metalliverkkoa.

Paperiset, värikkäät juhlaviirit lepattavat ja rapisevat terassilla.

Hohtavan valkoinen lakki lepää pöydällä järjestelmäkameran ja tyhjän kuohuviinipullon vieressä.

Juhlimme eilen ylioppilasta. Nuori oli pitkä ja kaunis kirkkaassa leningissään. Ihmiset tulivat  juhlataloon parhaat päällä, kirjekuoret ja paketit käsissään. Hymyjä, halauksia, ihmettelyä siitä, minne vuodet menivät. 

Isoäidillä rinnuksillaan kaksi kultaista lyyraa. Minä kielsin omiani ostamasta minulle sellaisia. Olen teistä ylpeä sydämessäni, en tarvitse siihen kultaa ja koristeita. Laittakaa sellaiset rahat Unicefille.

Olenko vähän liiankin periaattellinen? 

Pidin tunnelmallisen puheen. Paperit tärisivät käsissäni, välillä ääni sortui. Itkin moneen kertaan, mutta vedin lisää happea. Turvasin valitsemaani fonttiin ja painettuun sanaan, joka tuli kaksi viikkoa sitten  päästäni ja kulki sormenpäihin.

Ehkä hyppy jyrkänteeltä kannatti, sillä sain muutkin itkemään. 

Iltalehti profetoi kaameaa lakkiaissäätä suurin kirjaimin ja huutomerkein. Aurinko paistoi, kävi pieni tuulenväre ja lämpötila nousi kahdeksaantoista. Tästä  on vain selvittävä, sanoimme terassilla kun miehet riisuivat puvuntakkejaan.

Vieraiden lähdettyä sain päänsäryn. Onneksi vasta silloin.

Tiskikone alkoi temppuilla, se pesi 4 tuntia yhtä koneellista. Lämmin vesi loppui ja jouduin käyttämään vedenkeitintä tiskiveden lämmitykseen. Lauteilla on vieläkin tiskiä.

Tuntuu tosi älyttömältä kaikki se ponnistelu ja valmistelu, kun kaikki on hetkessä ohi! Yritin ottaa rennosti, enkä rasittanut itseäni liikaa. Otin lomaa lakkiaisten alle. Pyysin apua kaverilta ja veljeltä. Kokkasin kaikkea ihan liikaa. En vaan kestä ajatusta, että joku loppuu kesken. Vien töihin tänään yhden kakun ja mies varmaan hoitelee toisen parissa päivässä.

Näiden juhlien aikana tuli tunne, tämä oli nyt tässä. Kolmet ristiäiset, kolmet rippijuhlat ja kolmet lakkiaiset. Ei ole mennyt ensimmäinen ammatti hukkaan. On ollut kinuskikakkua, mansikkakakkua, juustokakkua, voileipäkakkua. On ollut filettä ja kalaa, itsetehtyä majoneesia ja charlotte russe. Tämä juhla oli vegaaninen. Vain kahvimaito oli eläinperäistä. 

Ihmiset tykkäsivät. Ruokaa kehuttiin todella paljon. On se tietysti ihan tapanakin, mutta nämä kehut tuntuivat vilpittömiltä ja lämmittivät äitiä. Yksi vieras huokasi sohvalla vatsaansa pidellen, että taitaakin ryhtyä kasvissyöjäksi, sillä nämä pöperöt olivat todella hyviä. Siitäkös valkolakkinen hymyili niin, että hymykuopat vain syvenivät kasvoilla.

Illalla itkin vähän. En tiedä miksi. Ehkä päänsärkyä, ehkä väsymystä. Ehkä sitä, että tytär pakkaa Oreo-keksinsä, kirjekuorensa ja leninkinsä ja menee takaisin omaan kotiin kolmen tunnin päähän.

Minä jään tänne miehen, koiran ja piirakoiden kanssa.

Ruusun tuoksu pysyy olohuoneessa ja tillin tuoksu jääkaapissa muutaman päivän. Lainakalusteet pitää palauttaa. Tänään taitaa sataa.

Kyllä meillä oli ihanat juhlat.