tiistai, 4. syyskuu 2018

Ei ole vapaapäivä sukupuolineutraali

Naisen vapaapäivä. 

Jo edellispäivänä nainen suunnittelee vähimmäisvaatimukset vapaapäivän saavutuksille. Ainakin on pestävä se yksi ikkuna jossa on valtava läikkä, puisteltava kaikkein koirankarvaisimmat matot, setvittävä pyykkihuone, maalattava kierrätyskeskuksesta ostettu mööpeli loppuun, sillä talvi tulee ja autotalliin saatava auton kokoinen aukko.

Luonnollisesti nainen vapaapäivänä tyhjentää roskakaapin, vie lasit, metallit, pahvit ja paperit kierrätyspisteelle ja pyyhkii roskakaapin lattian. Ruokaa täytyy tehdä jossain vaiheessa, jotta voi syödä. Korkealla todennäköisyydellä nainen käy kaupassa "illemmalla". Kolmen muun askareen ohessa koirankarvojen sietokyky ylittyy ja nainen tarttuu imuriin. Matot on heitetty tuulettumaan jo aamukahvin valuessa. Ai niin se auton kumimattokin pitää käydä imuroimassa. Matkalla imuroimaan auton kumimattoa nainen tajuaa, että terassilta voisi viedä pois auringonvarjon, varjon jalan ja kesäverhot. Kesäverhoja pois kurotellessaan nainen huomaa nahistuneen muratin ja heittää sen kompostiin. Kompostin vieressä vesoo joku puu. Nainen täräyttää ruohonleikkurin käyntiin ja ajaa vesat sileäksi. Vesoja nurin ajaessa silmää pistää rikkaruohokeskittymä joka pitää nyppiä pois. Kaikki ei lähde nyppimällä, täytyy hakea myrkytyssuihkepullo. Myrkky on eri rakennuksessa. Matkalla toiseen rakennukseen naista ärsyttää eräs polttopuiden tekoon liittyvä asia autokatoksessa. 

Nyt naisella onkin jo kova nälkä. Pihalla on nyt levällään matot, ikkunanpesuvehkeet, kierrätysmööpeli, maalipurkki, ruohonleikkuri, trimmeri, imuri, kompostimpäri, myrkytyssuihekpullo, auringonvarjo, sen jalka ja kesäverhot. Tämä kaikki kannattaisi kursia kasaan ennen ruoan laittoa.

Ennen ruoanlaittoa nainen heittää pyykit koneeseen, purkaa tiskikoneen, pyyhkii keittiön kaikki pinnat ja tuolinselät joita kukaan muu ei koskaan pyyhi. Ai niin ja ennen tätä kaikkea koira on ulkoilutettu, otettu vastaan terapiapuhelu sukulaiselta ja muokattu spotifyn soittolistaa. Siinä samalla kun pyykkikone pyörii, tiskikone suhisee ja hellalla porisee, nainen siivoaa osan jääkaapista, ettei se ala haista. Hajusta tulee mieleen lattiakaivot, nekin olisi hyvä avata ja desinfioida. Matkalla lattiakaivolle nainen huomaa, että saunan lattialla on lämmityspuista irronnutta silppua. Nainen hakee lakaisusetin. Ai, polttopuut on taas  lopussa. Nainen heittää puunkantotelineet terassille vinkiksi sille, jonka vastuulla on polttopuista huolehtiminen.  Telineet ovat sateessa tulevat kolme viikkoa. Koskahan viimeksi olen käynyt läpi nuo shampoopullot ja hoitoaineet....

Ruoka maistuu askareiden uuvuttamalle naiselle. Nyt on ihana hetki katsoa Netflixistä Better call Saul. Mutta ensin pitää ripustaa pyykit ja laittaa uusi koneellinen. Tiskikone on hyvä tyhjentää nyt, eikä sitten kun illalla väsyttää. Ja onhan miehen kivempi tulla siistiin kotiin, (kiitos mummo -lepää rauhassa)  joten laitetaan toinenkin tiskikoneellinen pyörimään. Ruoan laitosta tuli sen verran tiskiä. Nainen keittää jälkkärikahvit ja kulkee kohti kotiteatteria. Täytyy piipahtaa pissalla. Hupsis, vessapaperi on tosi vähissä. Täytyy mennä keittiöön kirjoittamaan kauppalistaa. Mitäs muuta meiltä puutuu? Nainen käy läpi kuivakaapit, jääkaapin, pesuainetilanteen, hygieniatuotteet (kahvi jäähtyy) ja koiran tarvikkeet. Pakastimella nainen tuntee kiusausta sulattaa pakastin. Mutta nuo lakanathan on ollut viikkaamatta viime vapaapäivästä lähtien. Kahvi mikroon, lakanat kaappiin. Lakanakaapissa on tyyny, joka pitää viedä pesuun. Ai niin, pyykkikone on päällä, laitetaan tyyny tuohon lattialle jonoon. Kahvi mikrosta ja kohti kotiteatteria. Koira pyytää ulos. Ei kai sillä vaan ole vatsa sekaisin. Alkaa sataa. Matot pitää hakea ulkoa.  Mikä ihmeen roskaläjä tässä kuistilla on? Se on miehen kengistä kun hän on käynyt koiran kanssa metsässä. Meillä on ruohomatto ruossa rappusten edessä. Vihdoin sohvalle. Kaukosäädin käteen. Puhelin soi. Tyttärellä on töissä kriisi. (kahvi jäähtyy) Koira unohtui ulos ja se karkasi. Alkaa tehdä mieli makeaa. MIKSI? Miksi aina sitä makeaa? Telkka sammuu itsestään, joku aikarajoitin siinä on. Nyt voisi oikeastaan ottaa päikkärit. Mutta ensin pitää löytää se koira. Ja ripustaa pyykit ja samalla reissulla vaihtaa sähköhammasharjoihin harjat. Vihdoin koira laahustaa kotipihaan ja nainen voi käydä pitkälleen sohvalle.

Päikkärien jälkeen mies tulee kotiin ja toteaa, ai ooksä nukkunu koko päivän? Nainen pahoittaa tästä mielensä ja lähtee kauppaan. Samalla kun käy kaupassa, voi hoitaa apteekkikäynnin, palauttaa pantilliset pullot ja viedä kengät suutarille sekä tankata.

Miehen vapaapäivä.

Mies menee koiran kanssa metsään, koska pitää koirasta huolta. Mies menee salille , koska harrastaa salilla käyntiä. Syö jotain ruokaa, jota on jääkaapissa. Katsoo urheilua telkasta, koska tykkää katsoa urheilua telkasta. Keittää kahvia ja juo sen heti. Katsoo lisää urheilua telkkarista. Laittaa  OSAN tiskpöydällä olevista tiskeistä koneeseen, "ettei tuu sanomista" ja odottaa kiitosta. Ei tartu imuriin kun ei huomaa koirankarvoja. Ei vie roskia, koska ei huomaa roskisten olevan kukkuroillaan. Vie oman lenkkipuvun taikakoriin josta se katoaa ja ilmestyy raikkaana tuulikaappiin. Istuu netissä, koska tykkää seurata asioita. Käy kaupassa ostamassa munia ja berliininmunkin. Ei voi ostaa muuta, kun ei tullut kauppakori mukaan ja tuli pissahätä.  Komentaa naisen ulkoiluttamaan koiran heti kun nainen tulee töistä, koska täytyyhän täällä jonkun pitää homma kasassa.

 

Joskus nainen otti taloustöiden epätasapainon puheeksi käyttäen pyykinpesua esimerkkinä. 

Vastaus: "no eipä pyykkikoneen täyttäminen kovin vaikeaa ole, kannattaako siitä tehdä tommosta numeroa?"

 

tiistai, 28. elokuu 2018

Sisukkuudesta

Menin taas törsäämään itseeni. Ostin Cansonin pastellipaperia kirjakaupasta. 20 arkkia maksaa kolme euroa enemmän kuin duunarin lounas Helsingin keskustassa. Silti minusta tuntuu, että olen törsännyt. Etsin webistä oikein opetusvideon, että miten niillä pastelleilla ajetaan. Valitsin melko satunnaisesti jonkun opetusvideon jossa nuori mies teki jotain. Ei jäänyt mieleen mitä. Seuraavaa videota päätin käyttää oppimismateriaalina. Siinä joku amerikkaa mongertava nainen piirsi helpohkon taivas ja meri -maiseman. Se emäntä selitti siinä mitä väriä nyt laitetaan ja sitten hinkkasi sormella sitä edelliseen väriin niin että ne liukui paperilla toisiinsa hienosti. Minäkin hinkkasin. Hitsi kun se filmin nainen sai nopeasti ne eri värit soljumaan toisiinsa. Eipä mitään paineita, minähän olen melkein ensi kertaa tekemässä vastaavaa. Ehdin kyllä piirtää niillä minun öljypastelleilla kaksi kuvaa pari kuukautta sitten. Piirsin ne niinkuin väriliiduilla piirretään. Ensimmäisen opetusvideon mies kertoi minulle, että älä sitten piirrä niillä kuin väriliiduilla. "It looks like shit". Selvä. Meni jo.

Nainen eteni työssään ylhäältä alas käsittämätöntä vauhtia. Minä piirsin ja hinkkasin, hinkkasin ja piirsin. Vaihdoin liitua kuin viestikapulaa. Ikean pöydästä uhkasi irrota jalat. Tätä rytinää 12 minuuttia kestettyäni nainen sanoi, että nämä hänen liidun on muutes pastelliliidut, ne on niinkuin taululiidut. Öljypastellit on ihan eri asia, ne on periaatteessa vahaa!  Ja nyt sä sen sanoit?! Että mua alkoi kyrpiä koko tyyppi. Se jankutti ensinnäkin sanaa darker koko ajan ja äänsi sen DÖÖRGÖR. Minä huusin sille että sano nyt perkele Daakö, kauniisti! Niinkun Britti sanoo. Ei se muuttanut sitä ääntämisasua. Ja toiseksi, sillä oli ne nynnyjen liidut. Mulla oli liidut kuin vahaa.

No eipä ole kovin moni tehnyt niin vauhdilla taivasta meren ylle. Ei siitä jälkipolville mitään katseltavaa jäänyt, mutta NYTPÄ TIEDÄN. Tätä kokemusta saunan lauteilla purkaessani tuli mieleeni peruskoulun ensimmäisen ja toisen luokan hiihtokilpailut. Olin ehkä sellainen lapsi, joka oli vähän pihalla. Tai siis pihalla olin paljonkin, nimenomaan. Veljen ja serkkujen kanssa leikittiin rosvoa ja poliisia, majaa, sotaa, vakoojaa, kirkkistä, purkkista ja monia urheilulajeja. (Minä olin usein apina tai sotavanki)  Meidän kilpailuissa oli aina yhteislähtö. Se joka ylitti maaliviivan ensimmäisenä, voitti. Käsitettävää. Kun koulussa sitten oli ne hiihtokilpailut, niin  oli ajanotto. En minä tiennyt mitä se tarkoittaa. Lähtöpaikkani oli viimeisenä. Kapinoin vastaan, että enhän minä voi mitenkään pärjätä jos lähden viimeisenä! Opettaja varmaan ylitti olan yli selittää, että tässä on nyt ajanotto. Ihan sama vaikka olisi sanonut että Suomessa on kestävyysvaje. Itkin koko matkan ja vedin täysillä enkä voinut käsittää kun seisoin myöhemmin voittajan pallilla. Elämäni on usein juuri näin hämmentävää.

Olen siis tarvittaessa sisukas. Olen kerran pujoittanut 40 minuuttia Singer Simpleen lankaa "automaattitoiminnolla." Katsoin filmiä Youtubesta ja tein kaiken niin kuin sanottiin. Kymmeniä kertoja. Kertaakaan se lanka ei mennyt niinkuin siinä filmillä. Mutta en ole sillä tavalla sisukas, että firman tykypäivässä reväyttäisin reiteni pussijuoksukilpailussa jotta toinen joukkue voittaisi toisen. En löydä motivaatiota sellaiseen toimintaan. Mietin näitä asioita liikaa. Ilmeisesti olen uskotellut itselleni, että en ole kilpailuviettinen, koska se ei ole mielestäni viehättävää. 

lauantai, 11. elokuu 2018

Valo

Katsoin tässä eräänä päivänä jotain tanskalaista puutarhaohjelmaa. Olen katsonut aika paljon myös tanskalaisia sarjoja ja sisustusohjelmia. Olen käynyt Tanskassa kymmenen vuotta sitten. Minun mielestäni Tanskassa on kaunein valo mitä olen nähnyt. Olen hyvin visuaalinen ihminen ja kiinnitän huomiota tällaisiin asioihin. Sisustusohjelmissa heidän kotinsa näyttävät todella kauniilta pehmeässä valossa, luonnollisten materiaalien kaunistaessa tilaa. Puu, punokset, korit ja keramiikka ovat parhaimmillaan Tanskassa auringon alla. Eilen kun katsoin ikkunasta ulos koti-Suomessa, kauniina kesäpäivänä, oli maisema lähes puhkipalanut ihan ilman kameraa siinä välissä. Oletko huomannut, miten usein digikuvassa tausta palaa puhki. Siitä tulee valkoinen läntti. Suomessa valo on kovaa ja varjot jyrkkiä. En tiedä kokeeko muut näin ja onko se totta.  Ehkä Tanskaa ympäröivä meri tuo pienen kosteuden aina ilmaan. Ehkä valo tulee hieman eri kulmassa sinne kuin tänne. Jostain olen lukenut, että Cornwallissa Brittein saarilla on hyvä valo maalata. Saksassa on kuulemma niin saasteista, ettei sinne kannata matkustaa maalausreissulle. PYH. Siinä meni mun yksi unelma mykkyrälle. Meillä on miehen kanssa haave, että otamme joskus vapaata työstä ja vuokraamme talon Saksasta 1-3 kuukaudeksi. Ajattelin maalata siellä vesiväreillä tokuttomat ajat. Saasteista tai ei, mehän mennään.

torstai, 9. elokuu 2018

Aikaansaamisen tarve

Tänään on ollut jotenkin huono päivä. Aamulla ajattelin, että kokoan kirpparilta ostamani julistekehyksen ja printin, maalaan taloa ja teen taidetta. Olin eilen pessyt julisteen lasin huolellisesti, kuivannut sen, hionut ja maalannut kehyksen ja tänään piti kasata koko komeus. Se oli oikein tukholmalaisessa kehystämössä kehystetty, numeroitu taideprintti. Lasi oli tosi tiukkaan mitoitettu. Loput arvaatkin. Tarvittiin kolme laastaria päälekäin. No mitä minä teen julistekehysellä josta on lasi rikki? En mitään. Seuraavaksi tein ruokaa ja puuroa. Puurosta tuli pahaa. Oli varmaan vanhat ryynit. Heitin sen kompostiin. Sitten yritin maalata. Minulla on kesken yksi naivistinen isohko maalaus. Kaikki mihin siveltimellä koskin meni pilalle. Pesin työn kraanan alla. En tiedä saako niin tehdä. Tässä vaiheessa oli jo vähän kurja olo. Söin lounasta miehen kanssa ja menin katsomaan yhden ihanan elokuvan. Itkin kahden tunnin leffasta varmaan tunnin. Leffan jälkeen olin aika liikuttunut ja halusin soittaa leffan sound trackiltä yhtä kappaetta. Yritin korvakuulolla. Ei jotenkin lähtenyt. Se olikin paljon vaikeampi, miltä ensin kuulosti. Soittajalla on takuulla kolme kättä. Jotkut on vaan ärsyttävän taitavia. Kaikki soittamiseni meni ihan puuroksi. Olen päällepäin kuin Bachin Air, mutta korvien välissä rytisee Neljästä vuodenajasta kesä.Sellainen olotila minulla on harmillisen usein. Menen ylikierroksille, vaikka habitukseni on flegmaattinen. Silloin en saa mitään aikaan.

Päässäni on pyörinyt yksi maalaus- tai piirustusaihe. Tein toissapäivänä tussilla luonnoksen, se onnistui osittain. Aihe on pakolaisuus. Haluaisin piirtää mummon ja vaarin nuorina, kolmevuotias mukanaan, kun heidät ajettiin kodistaan pois. En ole hyvä piirtämään ihmisiä, varsinkaan kasvoja. Voisin piirtää heidät takaapäin. Mutta pakolaisletkaan olisi pakko piirtää hevosia ja lehmiä. Niitä osaan piirtä vielä vähemmän. Päätin tänään karsia aihetta mahdollisimman paljon ja piirtää pelkän lapsen tai pelkän vanhuksen ikkunassa. Vanhuksen joka ei suostu lähtemään. Joka tietää ettei kestäisi matkan rasituksia. Eivät nämäkään onnistuneet. Mulle tuli huono mieli. Mulla on välillä, usein, yleensä, voimakas aikaansaamisen pakko. Koko päivä mennyt niin, että olen saanut aikaiseksi yhden makaroonilaatikon. Se ei oikein riitä. Mistä se johtuu? Kai tätä tapahtuu muillekin. Että joutuu purkamaan sukkaa ja pullat lässähtää. Jotkut päivät on vaan sellaisia. Se varmaan kertoo jotain tästä päivästä, että mieheni aloitti lauseen: sähän voisit mennä leikkaamaan (ruohikkoa)...eikun älä meekään. Hänkin oli huomannut, että tuo ei saa tänään mitään aikaiseksi. Lopulta lähdin lenkille. Halusin tehdä kunnon lenkin metsässä, josta hölkätä kevyesti ehkä vartin. Otin koiran mukaan. Koiralla oli kuuma. En hölkännyt ettei koira kuole. Päätin kirjoittaa edes tätä blogia, että olisin saanut jotain aikaan.

torstai, 26. heinäkuu 2018

Mitkä on sun vahvuudet?

Kun menin aikoinaan uuteen työpaikkaan, melkein samoihin aikoihin sinne valittiin uusi pomo. Hän teki kaikille tutustumishaastattelun kasvokkain, johon sai ennalta täytettävää materiaalia. Siinä kysyttiin mitkä on sinun vahvuuksia tai lahjoja. Olin silloin noin 35 vuotias entinen pätkätyöläinen/ työtön /kotiäiti /äitiyslomalainen / tarvittaessa kutsuttava. En osannut vastata kysymykseen muuta kuin -ei mikään. Kun sitten istuin siinä haastateltavana niin tämä uusi pomo sanoi, ettei tiedä naurattaako vai ärsyttääkö häntä se mun vastaus. Minä olin mielestäni vilpitön. Eikö se, että on jossain hyvä, ole sitä että on siinä parempi kuin ihmiset keskimäärin? Minulla ei ole kummoinen kilpailuvietti. Mulla ei ole ollut useinkaan tietoista tarvetta olla parempi kuin joku toinen. Minun ikäpolvea ei ole kasvatettu eikä koulutettu kehumaan itseään, ei edes tuntemaan omia vahvuuksia. Olin 7.2 keskiarvon oppilas kovalla yrittämisellä. Keskinkertainen. Ei kummoinen.

Olin tuon haastattelun hetkellä liian nuori ja kokematon vastaamaan kysymykseen. Mielessäni on varmaan pyörinyt joitain asioita, mutta ne eivät liity työn hoitamiseen mitenkään. On täysin merkityksetöntä siinä tilanteessa, että olen mielestäni hyvä äiti. Joidenkin mielestä olen hyvä piirtämään. Omasta mielestäni en silloin ollut, koska "hyvät piirtäjät voivat elättää itsensä sillä." 

Työhistoriani oli tosi repaleinen. Valmistuin ammattiin 1989, eli pari vuotta ennen lamaa. Sitten saikin jokaisessa uudessa pätkätyössä todistaa, että on kunnollinen, tunnollinen, ammattitaitoinen, pärjäävä ja pystyvä. Vaikka välillä itketti. Piti osata kokata, tarjoilla, siivota, tehdä tukkutilaus, hoitaa baari ja varaosapuolen kassakone, pärjätä lääppijöiden kanssa, hoitaa lottokone, tuntea sappidieetti, pystyä puolustautumaan jos joku tulee iholle, leipoa gluteenitonta leipää, pestä kylmiöt, muistaa diabeetikoiden ruokavalio ulkoa,  jutella muistisairaiden kanssa, juosta yksi karannut sellainen kiinni, osata Heimlichin-ote. Tuntui että koskaan ei nappaa se vakipaikka vaikka mitä tekisi! Silläkö se itsetunto kohoaa? Kun aina sai tyhjentää pukukaappinsa milloin minkäkin laman, konkurssin, sairaalan sulkemisen, tai sen vuoksi, että työn nappasi joku josta saa työllistämistukia.

Ei minulla ollut silloin oikein kunnollista ammatti-identiteettiä. Ja varsinkin kun vaihdoin alaa! Uutena työntekijänä, uudessa paikassa, uuden pomon lomakkeessa luki -ei mikään.

Nyt jos joku kysyisi minun vahvuuksia osaisin luetella nämä: Olen empaattinen, luova, sovitteleva, visuaalinen, herkkävaistoinen, superkäytännöillinen, hyvä organisoimaan, itsenäinen, oma-aloitteinen, idearikas, uudistava, keskusteleva ja minulla on silmää kauneudelle. Lisäksi minulla on pitkä pinna, jalat maanpinnalla, pärjään monenlaisten ihmisten kanssa (vaikka salaisesti inhoan heitä) ja hahmotan hyvin, millaisia resursseja kukin työtehtävä vaatii. Pyrin näkemään ihmisissä hyvää ja kannustan toisia. Olen hyvä äiti.