tiistai, 20. elokuu 2019

Aakkoset

Meillä on samat kirjaimet, samat aakkoset. Siitä vain kirjoittamaan, kaikilla on samat mahdollisuudet -elämässä.

On vai?

En koskaan osaisi kirjoittaa niinkuin Arto, Eeva tai Maarit. Niillä on samat  kirjaimet, samat aakkoset. Mutta sanat tulee eri tavalla peräkkäin. Oivalluksin, tunnelmin, merkityksin, kuvauksin.

Arto on kirjoittanut biisejä. Maarit on kirjoittanut ylioppilaaksi. Eevan pitäisi kirjoittaa kirja.

Sanat, yhdyssanat, välimerkit, isot ja pienet kirjaimet. KIELIOPPI.

Mitä rollaattorilla raahustava mies, kaljakassinsa kanssa kirjottaisi, jos annan kynän käteen? Entä suolavettä ja krapulaa tirisevä "bodari", kultakääty kaulassa? En uskalla edes kysyä.

Kirjaimia Kontulassa, Eirassa, Lahdessa, Tampereen Kalevassa. Tallella biiiseissä, somessa, omakustanteessa.

Kaikilla samat kirjaimet, samat aakkoset. Eri sanat, samat sanat, eri järjestyksessä.

Valkolakki, vahvistin, kirkon avain, oppimishäiriö, opiskelupaikka, kellä mitäkin. Saavutuksia. Painolasteja.

Mitä sinä kirjoittaisit?

Millä sanalla aloittaisit?

 

tiistai, 20. elokuu 2019

Ruoho, vesi ja räksytys

Toiset sietää niitä ruohotupsuja sepelillä. Minä en. Ruohikko on ruohikkoa, sepelikenttä on sepeliä. Ystävät on ystäviä, tuttavat on tuttavia. Välissä kulkee reunakivi.

Toiset sietää sitä vettä, joka kaatosateella ryöppyää ränneistä yli ja valuu laudoitusta pitkin. Minä en. Vedelle on omat reitit rakennuksessa. Reitit sisään ja reitit ulos sekä pois. Siitä ei tingitä.

Toiset sietää naapurin kiljuvia, haukkuvia, rääkyviä, rähjääviä koiria. Minä en. Uhkasin laittaa talon myyntiin. Mies sanoi että vika on korvieni välissä.

Olen vaikea ihminen, hankala luonne, vakava tapaus.

Olen jo hakeutunut hoitoon.

 

tiistai, 20. elokuu 2019

Kestävyyslaji

Samalla autotallin työkaluhyllyllä tiit, pyörästä irroitettu peili ja  ryppyinen imastointiteipin jämä. Käytettyjä ja käyttämätömiä auton sulakkeita läjässä. Ruosteiset ruuvit uusien seassa. Laastari. Puolikas nenäliinapaketti. Palanut lamppu.Työkalut tipahdelleet kuin vuohelta papanat, sinne tänne. Vuohen papanoille ei ole määriteltyä paikkaa, ei pakkia. Mutta työkaluille olisi. ON.

Ylipäätään kaikki käytetty nakattuna uusien sekaan. Vaikka seinällä on kierrätyspiste ja roska-astioita. Niiden päälle on tosin heitetty hiekotusepelipussit vihapäissään.

Tylsä saha. Rikkinäiset kattotiilet. Ruohonleikkurin ja auton öljyt,avatut, käytetyt, uudet, kaikki sekaisin. Öljyä myös lattialla. Lattialistat joita joskus voi tarvita. Ikkunalistat joita voi joskus tarvita. Pölyssä, kieroina, kellertyneinä ja taatusti unohdettuina.

Bulgarian bag, heittotossut, kuulat, kiekot, ruuvit, naulat, sinkityt aidan tolpat, vanhat T-paidat kiekon kuivaukseen. Kaikki levällään pölyn ja hiekoitussepelin seassa. Pojan fillari. Poika asunut 10 vuotta Helsingissä.

Kaikki on kuulemma paikallaan, mutta juuri mitään ei löydä kun tarvitsee.

Kuivunut silikoni. Avattu tökötti. Unohdettu mönjä. Autonpesusieni, toinen, kolmas. Ja me ollaan niin tarkkoja rahasta.

A-ha.

Avioliitto on kestävyyslaji.

Kaikki on vaimon siivottava, perattava, putsattava, vietävä kierrätykseen, kärrättävä helvettiin. Joka kevät ja joka syksy. Helpommallakin voisi päästä, sillä:

Kaikelle on oma hylly. Harrastustavarat varastossa. Puutarhanhoitovälineet varastossa. Autotarvikkeille oma hylly, työkaluille toinen, remonttitarvikkeille kolmas. Hyllyillä on omat korit: golfvälineet, pyöräily, pihapelit, pallot.

Miehellä on fuusiohylly, varsinainen valuuttakori. Se on se eka hylly ovesta oikealle. Siihen rojahtaa ihan kaikki. Osa jopa ohi. Autotallin takaosaan on liian pitkä matka kävellä. Varastoa ei edes muista.

Avioliitto on kestävyyslaji. 

"Ei toista voi muuttaa, voi muuttaa vain itseään."

Minä kun en pysty heittämään palanutta sulaketta uusien sekaan. En vaan pysty. Suurempi voima ottaa kädestä kiinni ja vie roska-astialle. 

Avioliitto on kestävyyslaji.

Maraton on mansikkaa  ja vaahtokarkkia sen rinnalla.

tiistai, 20. elokuu 2019

Ei vieraita

Hei tulkaa joskus käymään!, sanon Prismassa törmätyille tuttaville. Enkä koskaan ketään kutsu. Rima on nostettu sen verran korkealle, että enhän mä enää suoriudu ennen niin normaalista iltapalakyläilystä. 

Lohi on takuulla ylikypsää, viini liian halpaa ja leipäkin pierettää koko pöytäseuruetta. Suola ei ole varvas- eikä sormisuolaa, vaan tavallista. Yrtit on jonkun muun kasvattamat.

Meillä on ryijymattot, pyökkikaapit ja hehkulamput.

Hyvä jumala meillä on maustekaapissa GRILLIMAUSTETTA ja SITRUUNAPIPPURIA eikä lähipanimoa olla edes löydetty.

" Eihän kukaan enää jotain mansikkakakkuja väkerrä."

Ei tarvi tulla! Me syödään mansikkakakut kaksin. Salaa.

tiistai, 20. elokuu 2019

keravan kardashian

Pakaratreeni, kyykkyjä, lankutusta. Ei kylmiltään voi lähteä kaupungille. Suihkuun. Tunti hiuksiin ja puoli meikkiin. Parhaat merkit, vaikuttajan valitsemat. Kaupallinen yhteistyö. Vasta sitten voi lähteä lähijunaan, upouusissa lenkkareissa, muotoilevissa alushousuissa. Treenihousuissa on pakaroita suurentavat paikat. Ilman kännykkää en voi liikahtaakaan.

Tuijotan ruutua kun kävelen asemalle, kun seison laiturilla, kun nousen junaan. Tuliko naapuri vastaan? Ei voi tietää, en tiedä miltä ne näyttää.

Mä istun ikkunan viereen, on selfien aika. Toisen. Ehkä kahdeksan. Huulet törrölle, silmät vähän kiinni, keikutan päätä oikealle. 

MÄ OON TÄMMÖNEN MÄ OON TÄMMÖNEN MÄ OON TÄMMÖNEN!

En katso ketään silmiin. En puhu sanaakaan. En muista koska olen edes puhunut ääneen. Täällä vaunussa on jotain mummoja, ehkä. En katso kohti. 

Juna pysähtelee. Katson ruutua. Lisään huulirasvaa. Selfie. Insta. Tubettaja. Vaikuttaja. Huulet törrölleen. 

Oispa varaa pistoksiin. Sais lisää seuraajii. Pistoksii. Seuraajii. Pistoksii...

KATO MUA KATO MUA KATO MUA!

Mitä vittuu toi mummo kyylää.

Vatsa sisään, luuri naamalle. En puhu kellekään. En katso ketään silmiin.

Mä oon kiinni mun todellisuudessa.