Minulla oli päivällä muutama hyppytunti töistä. Se tarkoittaa siis sitä, että päivä on jaettu kahteen osaan ja väliin jäävät tunnit saan käyttää miten parhaaksi katson.

Ajattelin hyppäreillä vähän ommella. Olin ostanut söpöä kettukangasta tyttäreni sohvatyynyä varten jo puoli vuotta sitten. Olin ommellut tyynyn päällisen melkein valmiiksi edellisenä vapaapäivänä. Vain tarranauhaa valmis sohvatyyny.

Istuin uudenkarhean ompelukoneeni ääreen, tarkistin kaikki säädöt, leikkasin tarranauhaa sopivan palan ja ryhdyin hommaan. 

Lanka karkasi neulasta.  No voi harmi. On niin hankalaa tällä ikänäöllä sihdata lankaa neulaan, edes lasit päässä. Käsikin tärisee kummallisesti kun pitäisi tehdä jotain tarkkaavaisuutta vaativaa työtä

Sihtaan lankaa pitkään ja hartaasti ja mietin, tältäkö tuntuu olla vanha mies sängyssä.

Kostutan lankaa, se hajoaa, leikkaan uuden pätkän, nyt lanka on liian märkä ja se roikkuu. NO NYT meni läpi! Eikun ei mennytkään. Tätä kestää yhden ABBAn kappaleen ajan. Kun vihdoin lanka on pujotettu, kaikki säädöt tarkistettu uudelleen ja se yksi härpäke, jonka pitää olla ylhäällä, on ylhäällä, painan kaasua.

Vauhdin huumaa ja Singerin surinaa kestää 1.5 sekuntia. Puolalanka loppui.

Hengitän syvään ja ajattelen niitä miljardeja amerikkalaisia, jotka on oikeuden päätöksellä määrätty vihanhallintakurssille.

Puolaan. Pujotan. Sihtaan. Kostutan. Katkaisen. Aloitan alusta. Ohi menee, käsi tärisee, silmät vuotaa, ABBAn biisi vaihtuu...ja vihdoin lanka neulassa.

( Kuvittele tuo "vihdoin lanka neulassa" Antero Mertarannan äänellä)

Ompelen kaksi senttiä ja se lanka saatana katkeaa taas. Täysin selittämättömästä syystä. Ompelukone on käytännössä uusi. Singer Simple nimeltään. Kaikki on tehty juuri oikein. Mutta lanka kiristyy ja katkeaa.

Lyön konetta kahdeksan kertaa nyrkillä suhteellisen kovaa ja manaan. Miksei voi valmistaa minulle konetta nimeltä Singer Idiot?

 Pujotan. Sihtaan. Kostutan. Katkaisen. Sihtaan. Tärisen. Siristän silmiä. Aloitan alusta. Monta kertaa.  Ohi menee, käsi tärisee, silmät vuotaa, ABBAn biisi vaihtuu...ja vihdoin lanka neulassa.

Aloitan varovasti, kuin autokoulun ekalla tunnilla. En nosta kytkintä, mutta painan kaasua varovasti...varovasti, kone surraa pieeeenen pienillä kierroksilla...lankakiristyyjakatkeaa!

Repäisen lankarullan koneesta, heitän sen yläkierteellä talon halki olohuoneen ikkunaan ja se kimpoaa koristelautaselle, jolla on kaksi kaukosäädintä. Asetelma, joka saa vieraan kuvittelemaan talon emännän seesteisissä puhdetöissä valoisina kevätiltoina.  Parsimassa pyöräilytrikoiden haarjoja ehkäpä.

Vaihdan uuteen koskemattomaan lankakerään ja aloitan tuon hermoja raastavan prosedyyrin, kuinka monennen kerran, alusta.

"One of is crying , one of us is lying", laulaa ABBA.

Saan kuin saankin ommeltua toisen kappaleen tarranauhaa kiinni tyynyliinaan. Toista palaa ei näy missään. Se ei ole pöydällä. Se ei ole tyynyliinan sisällä. Se ei ole tuolilla. Se ei ole lattialla. Laitan teeveden kiehumaan. Pyörin epäuskoisena ympäri, nostan tuolin ilmaan ja olen valmis aloittamaan tupakoinnin tai crackin käytön. "Waterloo. I was defeated. You won the war."

Tarranauhan pala on tarttunut sukkaani kiinni.

Laitan tarranauhan palan kohdalleen ja alan ommella. Kaikki sujuu upeasti. Otan tyynyliinan pois paininjalan alta.

Olen ommellut tyynyliinan kaksi puolta keskeltä toisiinsa kiinni. Vain sentin matkalta, mutta silti.

Ajattelen ala-asteen 3-4 luokan opettajaa, joka tuskastui käsityökykyihini ja tiuskaisi kerran, "Miten tämä on mahdollista? Ei taaksepäin VOI kutoa." Minäpä pystyin siihenkin.

Puran hutitikit ja kuljen muistojen puutarhaan, maalaiskoulun auringon paahtamaan ja sukkamehulle haisevaan koululuokkaan ja käsityötunneille pidemmäksi hetkeksi. Siihen hetkeen, kun meidän piti kutoa pitkät, raidalliset, kaulaliinaa muistuttavat kaistaleet ja sitten ommella ne pitkältä sivulta yhteen, täyttää vanulla ja ommella päät kiinni ja liimata niihin huovasta silmät. Tarkoituksena oli kutoa käärme. Niinan käärme oli niin pitkä, että se meni kaksi kertaa hänen kaulansa ympäri.  Oma käärmeni oli tasan Haisulin muotoinen. Neliö. 

Kun kudoimme isille isänpäivälahjaksi tumput. Ja prässäsimme ne. Ja tuhersimme tusinatehtaalla pahvikortit isille, joissa luki sisällissodan aikainen runo, jota me lapset emme ymmärtäneet.  Isä oli otettu tumpuista, puki ne valtavien siannahkarukkasten päälle ja totesi, että nyt ei sormet varmasti palele. 

Näiden muistojen lämmittämänä hämmästyn, kun saan tyynyn valmiiksi. Opettaja tunnistaisi varmasti tämänkin tekeleen minun tekemäkseni.

Käsityötunnit meni ala-asteella lähinnä siihen, että odotin opettajaa pulpettini viereen selvittämään umpisolmuja, purkamaan liian tiukkaa kudelmaa, kaivamaan virkkuukoukun silmästäni tai irroittamaan jalkani ompelukoneen puristuksesta. No warm feelings.

Mummoni oli pukuompelija ja turkisompelija. Oli vaatettanut isokenkäisiä ja muita hyvin pukeutuvia pääkadun varrella arkeen ja juhlaan. Otti ihmisistä mitat yhdellä katseella ja harmitteli telkkarista uutistenlukijoiden puvuntakkeja, jotka eivät istuneet.

Äitini on taitava käsistään. Hän ompeli nuorempana koneella mitä halusi. Iltapuvun, aamutakin, toppatakin, nahkarepun, papin kavun tai uikkarit.

Geenit. Mitä tapahtui? "What's the name of the game?"

Onneksi ylä-asteella oli mukava, aina iloinen ja hassu käsityönopettaja. Hänestä muistan ensimmäisenä hymyn. Posket kuopalla olevan hymyn ja naururypyt silmäkulmissa. Hänen tuellaan sain ommeltua itselleni paidan. Paidan! Ilman kaulusta, mutta silti. Hänen ansiostaan en vihannut käsityötunteja ja käsitöitä lopun ikääni. Hänen tunneilla sai edetä omaa vauhtia. Ei edetty Niinan vauhtia. Niinat sai ommella itselleen rokokoo-leningin ja lasketteluasun siinä ajassa kun minä ompelin pannulapun. Mutta opettaja kehui siitä pannulapusta.

Opettelin kutomaan ja virkkaamaan uudestaan aikuisena, ehkä äitiyslomalla, äidin ja anopin avulla. Olen oppinut väsäilemaan vähän sitä ja tätä. Olen tehnyt collagepukuja lapsille, ommellut verhoja ja paikannut vaatteita. Olen virkannut pieniä pöytäliinoja ja laittanut ne UFFin pussiin.

Mutta ompelukonetta en ole vielä oppinut kesyttämään.