Mummo otti elämän jotenkin sellaisenaan. 

Kaikki oli jumalan tahtoa. Ihan kaikki. Syntymästä hautaan, sodasta rauhaan.

En minä halua mollata mummoa enkä ketään muutakaan, tai no ainakaan mummoa. 

Mummo oli kokenut jotain niin hirveää toisen maailmansodan aikana, että en sitä tähän luettele. Hän oli perinyt maailmankatsomuksen jossa kaikki on jumalan tahtoa. 

Silloin kun omat lapset oli pieniä, en ehkä olisi kestänyt ajatusta, että täällä ollaan omillaan, eikä universumia kiinnosta pätkääkään. Nyt se ajatus on kestettävä.

Olen tullut siihen käsitykseen, että meitä ohjailee komentokeskus.

Komentokeskus on sekasotku monia yksinkertaisia toimintoja ja vallan kahvassa taitaa olla geenit ja hormonit.

Ajatellaanpa vaikka parinmuodostusta. Kun on rakastunut, tuntuu että kaikki on osunut kohdalleen. Juuri minä löysin juuri sinut. Pienet sattumukset jotka ovat johtaneet meidät yhteen on kuin tarkoitettu ja luotu tapahtuvaksi. Onneksi löysimme toisemme, sillä kukaan muu ei olisi kelvannutkaan.

Daa-a?

Tosiasiassa ilma on ollut sakeanaan jotain feromoneja ja muita lisääntymiseen liittyviä löyhyjä joita emme edes huomaa paljaalla aistilla. Komentokeskus on ottanut vallan.

Naiset niin usein sanovat, että ihastuvat miehessä silmiin. Miehet luulevat että naiset ihastuvat hauiksiin, rintalihaksiin tai pakaroihin. Niin tai heppiin! (Tinder)

Savanninainen meissä toki arvostaa fyysistä voimaa, mutta että pakarat? Jos majanrakennuksen kannalta miettii, niin reidet on kyllä tärkeämmät. Tai metsästyksessä heittokäsi koostuu kyllä muustakin kuin haukisesta. Heittoon ja selätykseen tarvittaneen vahvaa keskivartaloa?

Silmiin ihastuminen perustuu siihen, että kun sen parin kanssa elämästä kuitenkin muodóstuu sarja erimielisyyksiä ja vitutusta (autotallin siivous) niin ainakin ne silmät on kivat, kun laumaeläin kovasti niitä katselee kommunikoidessaan. 

Ah miten ihanat vihreät silmät ja pitkät mustat ripset...muistuttaa komentokeskus, kun tekisi mieli heittää toista moccamasterilla päähän. Niin sitten ei tule heitettyä. Saadaan riidan jälkeen keitettyä kahvit.

No entäs tämä hemmetin kaamos sitten? Kuinka kauan komentokeskuksella kestää tajuta, että puolet vuodesta on vähän hämärämpää ja pari kuukautta säkkipimeää? Savanninainen luulee pudonneensa kuoppaan kun aurinko ei nouse! Ja kuopassa lojuminen on niin ahdistavaa, että siitä pitää masentua ja lamaantua. Mutta miksi tekee mieli makeaa? Tuskin siellä kuopassa on irtokarkkeja ollut tarjolla? Komentokeskus ei päivitä kovalevyään kovin ahkeraan. Hei, 100.000 vuotta meni jo! Get over it.

Jos palataan siihen mummon maailmankatsomukseen, jossa kaikki on jumalan tahtoa. Olen joskus todella ärsyyntynyt siihen toimettomuuteen, joka tähän katsomukseen liittyy. Koska se pyyhkii pois käytöstä koko mielenterveyshoidon kentän. Ei tarvitse tehdä mitään traumoille, addiktioille, alakulolle tai millekään muullekaan, koska alistutaan elämään sellaisenaan. Rukoillaan apua asioihin, mikä ei tietenkään ole väärin, mutta eikö kannattaisi pelata varman päälle ja yhdistää lääketiede ja rukoukset?

Itse tappelen vastaan ehkä liikaakin, en tiedä. Haluaisin psykoterapiaan, koska minun on vaikea päästä yli niistä hetkistä kun joku on käyttänyt valtaa väärin, huutanut, ollut epäasiallinen tai nimitellyt minua. Olen traumatisoitunut sellaisesta, mitä joku toinen pitää vain pienenä ärähdyksenä joka sallitaan "syntymästään syntiselle jumalan lapselle." Jos joku haluaa koristella oman kusipäisyytensä teologisin termein niin haistakoon ------. On niin kätevää käyttää sitä uskoa ja uskontoa monitoimityökaluna. Ollaan niin kahden maan kansalaisia. 

Minulla on työsopimus sen näkyväisen maailman kanssa. Samoin työehtosopimus. Universumia ei kiinnosta atomin vertaa, heräänkö aamuyöllä pelkäämään jotain palaveria. Komentokeskus on ottanut epäasiallisen kohtelun elämää uhkaavana tapahtumana. Se sortuu liioitteluun.

Se mitä tässä tilanteessa haen on         t a s a p a i n o.